Etsi

IHMETTELE ENEMMÄN KUIN AJATTELET

ELÄMÄSSÄ TULEE ENEMMÄN IHMETELLÄ KUIN AJATELLA, SILLÄ TAIVASTEN VALTAKUNTA ON SUUREMPI KUIN AJATUKSEMME SIITÄ

Tulkaa lasten kaltaisiksi, Jeesus sanoi ja lisäsi, että vain lasten kaltaiset voivat päästä taivasten valtakuntaan. Mikä voisi kuvata lasta paremmin kuin juuri hänen kykynsä ihmetellä?

Lapsi suostuu pieneksi ja pienuuteen kuuluu luonnollinen tietoisuus siitä, että ymmärtää elämästä hyvin vähän. Eikä lapsella ole tarvetta ymmärtää enemmän kuin hän luonnostaan ymmärtää, hän malttaa ihmetellä.

Miksi lapsi ihmettelee? Mikä antaa hänelle tämän kyvyn? Se, että lapsi kokee olevansa turvassa, vaikkei hän itsessään hallitse juuri mitään. Hän suostuu olennoksi, joka on riippuvainen muista, olennoksi, joka saa kulkea kannettuna, heikkona, avuttomana ja keskeneräisenä. Lapsi ei kohdista itseensä vahvuuden vaatimuksia, hän ei odota itseltään osaamista eikä täydellisyyttä, hänen ei tarvitse olla perillä. Matkalla oleminen on hänelle luonnollista. Ja koska hän on sisäisesti jatkuvasti matkalla, hän myös malttaa matkustaa. Hänen ei tarvitse olla perillä, sillä juuri olleessaan matkalla, hän on perillä.

Olennolla, joka on jatkuvasti matkalla, riittää ihmeteltävää. Elämä on täynnä ihmeitä sille, joka on säilyttänyt pienuuden tuntonsa. Lapselle kaikki elämässä on uutta ja siksi hän ei kyllästy eikä tympäänny. Me aikuiset sitä vastoin olemme jo kaikkeen tottuneet. Perhonen, joka lepattaa auringonvalossa, on lapselle suuri ihme. Me aikuiset olemme nähneet perhosia satoja kertoja eikä niissä enää ole mitään ihmeellistä. Perhonen on perhonen ja sillä siisti. Ja näin on oikeastaan luonnollista, sillä olisi outoa, jos me huutaisimme riemusta joka kerran, kun näemme perhosen tai pilven lipuvan taivaalla tai vaikkapa kärpäsen pörräämässä ikkunaa vasten. Me litistämme kärpäsen sanomalehdellä ja pyyhimme raadon lasista. Meitä pidettäisiin mielenvikaisina, jos sen jälkeen surisimme kärpästä ja itkisimme sen kohtaloa. Aikuisuuteen yksinkertaisesti kuuluu asioiden oppiminen ja ilmiöihin tottuminen.

Mutta miksi Jeesus siis tästä huolimatta kehottaa meitä tulemaan lasten kaltaisiksi? Ja mikä on se taivasten valtakunta, johon me emme ilman sitä voi päästä? Onko niin että Jeesus viittaa johonkin, jota me emme näe ja johon meidän tulisi olla menossa? Onko niin, ettei tässä näkyvässä, siinä mihin me olemme jo tottuneet, olekaan kaikki? Olemmeko itse asiassa menossa johonkin niin suureen ja käsittämättömään, että se ylittää täysin käsityskykymme, samoin kuin perhonen ylittää lapsen käsityskyvyn? Me totuimme perhosiin ja liiskasimme pörräävän kärpäsen ikkunaruutuun ja lakkasimme ihmettelemästä sitä mukaa kun totuimme kaikkeen. Mutta eteemme avautuukin uusi näköala, uusi ulottuvuus, uusi ihmeteltävyys, ja sinne emme pääse kuin alkamalla uudelleen ihmetellä. Meidän on luovuttava kaikesta minkä tiedämme, kaikesta minkä olemme täällä oppineet, ja suostuttava uudelleen avuttomiksi, uskallettava eksyä ja olla ymmällä. Tultava lasten kaltaisiksi. Meidän ei siis tarvitse tulla lasten kaltaisiksi enää täällä maallisessa elämässä, se olisi absurdia, mutta meidän tulee tulla avuttomiksi ja lasten kaltaisiksi suhteessa siihen uuteen maailmaan, minne me olemme menossa. Siihen jota Jeesus nimittää taivasten valtakunnaksi.

Suhteessa taivasten valtakunnan käsittämättömään ihmeeseen meidän siis tulee tulla uudelleen lapsiksi. Päteekö siis meihin nyt se mikä aikoinaan päti, kun olimme lapsia? Näin kirjoitin alussa lapsesta tässä maailmassa:

”Miksi lapsi ihmettelee? Mikä antaa hänelle tämän kyvyn? Se, että lapsi kokee olevansa turvassa, vaikkei hän itsessään hallitse juuri mitään. Hän suostuu olennoksi, joka on riippuvainen muista, olennoksi, joka saa kulkea kannettuna, heikkona, avuttomana ja keskeneräisenä. Lapsi ei kohdista itseensä vahvuuden vaatimuksia, hän ei odota itseltään osaamista eikä täydellisyyttä, hänen ei tarvitse olla perillä. Matkalla oleminen on hänelle luonnollista. Ja koska hän on sisäisesti jatkuvasti matkalla, hän myös malttaa matkustaa. Hänen ei tarvitse olla perillä, sillä juuri olleessaan matkalla, hän on perillä.”

Näinkö meidän tulee lähestyä taivasten valtakuntaa, sitä, joka käsittämättömällä avautuu eteemme nyt kun olemme jo aikuisia? Sitä valtakuntaa, joka avautuu sitä mukaa kun suostumme menettämään kontrollimme ja nöyrrymme uudelleen ihmettelemään? Jos näin on, silloin me siis käännymme lastemme puoleen, niiden, jotka vielä ihmettelevät perhosia, ja pyydämme heitä nyt opettamaan meitä.


3 katselukertaa