Search
  • Tommy Hellsten

AVUTTOMUUTENI ON RIKKAUTENI

ONGELMAT EIVÄT TULE MINULLE ENSIJAISESTI, JOTTA MINÄ NE RATKAISISIN, VAAN JOTTA MINÄ LÖYTÄISIN PERUSTAVANLAATUISEN AVUTTOMUUTENI

Me ihmiset ajattelemme usein, että elämä on hyvää silloin kun siitä puuttuvat ongelmat. Silloin kun kaikki menee niin kuin olemme kaavailleet, suunnitelmamme toteutuvat ja haaveemme täyttyvät. Saamme elämältä sen mitä me siltä haluamme. Ja jollei näin käy, lähdemme tavoittelemaan sellaista elämää, jossa näin kävisi. Samastumme olosuhteisiimme ja arvioimme niiden perusteella, olemmeko onnellisia vaiko emme.

Koska tällaista täydellistä olotilaa ei koskaan voi lopullisesti saavuttaa, ajamme jatkuvasti takaa illuusiota täydellisestä elämästä. Täydellinen elämä näyttäytyy naistenlehtien kansissa, sisustuslehtien huikeissa kodeissa tai kaikenlaisissa median luomissa menestystarinoissa. Sisustuslehdissä ja median menestystarinoissa näemme useimmiten vain ulkokuoren. Se mitä niiden takana on, ei koskaan näyttäydy. Facebook tarjoutuu alustaksi näyttävän elämän esittelemiseksi, siellä esittelemme elämäämme sellaisena kuin haluaisimme sen olevan paljastamatta sitä millainen se todellisuudessa on. Luomme illuusion huikeudesta, jota sitten muut voivat kateudesta kankeina katsella. Se miltä asiat vaikuttavat on tullut jotenkin todellisemmaksi kuin se, miten asiat ovat.

Kun elämme tällaisessa epätodellisuudessa, on selvää, ettei vaikeuksissa ja vastoinkäymisissä voi nähdä mitään hyvää. Mitä hyvää niissä muka voisi olla?

Vaikeudet eivät kuitenkaan tule vaikeuttamaan elämäämme, ne tulevat syventämään sitä. Jos vaikeuksia pitää hyvinvoinnin esteinä, ne pitää tietenkin siivota pois ja saavuttaa unelma ongelmattomasta elämästä. Siksi ihminen yrittää vastoinkäymisten keskellä omavoimaisesti kammeta esteet tieltään.

Mutta entä jos niillä onkin jokin syvempi ja salaperäisempi merkitys? Entä jos ne tulevatkin opettamaan meitä, näyttämään meille jotain, opastamaan meitä? Entä jos niiden tarkoitus onkin opettaa meille, ettemme voi niitä ratkaista, että meiltä puuttuu viisaus hallita ja kontrolloida elämää? Tuleeko ongelma luokseni yksinkertaisesti näyttämään minulle, että olen voimaton ja avuton? Tulevatko ne sen takia, että Joku rakastaa minua niin paljon, että hän haluaa ratkaista ongelmat puolestani? Ja ettei hän voi niitä ratkaista niin kauan kuin kuvittelen itse voivani ne ratkaista? Siksi hänen pitää saattaa minut riittävän syvällisesti oman avuttomuuteni ääreen, sillä jollen tiedosta avuttomuuttani, en osaa turvautua mihinkään muuhun kuin itseeni. Silloin minulle tarjoutuva apu menee minulta ohi. En huomaa ratkaisua, joka ongelman sisään jo on kätketty, koska etsin kuumeisesti ratkaisua sieltä mistä luulen sen löytäväni. Näin tehdessäni uuvun, kun kulutan voimavarani yrittäessäni ratkaista asioita, jotka jo on ratkaistu.

Lisäksi kampean itseni pelkoon ollessani vain itseni varassa. Pelkoa ja turvattomuutta koen siksi, että jollain syvällä tasolla koko ajan tiedostan, etten voi olla pelkästään oman voimani ja älykkyyteni varassa. Miksen? Siksi että syvällä sisimmässäni asuu rakenteellinen avuttomuus. Se on valettu sinne, jotta ohjautuisin turvautumaan johonkin Itseäni Suurempaan.

Mikä on tämä rakenteellinen avuttomuus? Se on ihmisen perustavaa laatua oleva rakkauden tarve. Mitä se tarkoittaa? Jos Jumala on rakkaus, niin kuin sanotaan ja jos ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, silloin se mikä ihmisen yhdistää Jumalaan, on juuri hänen rakkauden tarpeensa. Ihminen on syvimmältä olemukseltaan haavoittuvuutta, ei suvereeniutta eikä vahvuutta, vaan siis heikkoutta. Tämä heikkous on meissä siksi, että se johtaisi meidät rakkauden ääreen. Rakkaus on nimittäin ainoa paikka, jossa elämämme on elettävissä. Ei sitä voi elää pelossa eikä sitä voi elää häpeässä. Sitä voi elää vain rakkaudessa. Kaikki muu on vain hengissä selviytymistä. Siksi että olemme rakenteeltamme rakkauden tarvetta.

Vaikeudet ja vastoinkäymiset eivät siis tule meille, jotta me ne ratkaisisimme, vaan siksi, että löytäisimme rakenteellisen avuttomuutemme. Ja jotta tämä avuttomuus sitten saattaisi meidät itsemme ääreen, syvimmän olemuksemme ääreen. Syvin olemuksemme on rakkauden sunnassa, siellä missä Jumala on sisimmässämme, siis se Jumala, joka on rakkaus.

Koska Jumala on rakkaus, hän luonnollisesti on kiinnostunut ongelmistamme. Niin kiinnostunut että hänellä on niihin jo ratkaisu. Mutta hän ei tarjoa sitä koskaan väkisin vaan vasta sitten, kun sitä häneltä pyydämme. Siksi meidän tulee rukoilla. Rukous on kääntymistä Jumalan puoleen tilanteessa, jossa olemme tunnistaneet avuttomuutemme. Ja kun apua pyydämme, sen myös saamme. Miten se on mahdollista? Se on mahdollista juuri siksi, että Jumala rakastaa. Miksi hän rakastaa? Siksi, että hän on rakkaus. Rakkaus on hänen olemuksensa ytimessä juuri itsensä hän on meihin istuttanut istuttaessaan sinne meidän ihmisten rakkauden tarpeen.


0 views