Virtahepo makuuhuoneessa – miksi rakastaa voi vain vapaudessa -kirjani ilmestymisen jälkeen olen sananmukaisesti juossut haastattelusta toiseen, ja se on ollut hienoa. Kun itse on kirjasta jo tavallaan päästänyt irti, on mielenkiintoista ja arvokasta nähdä ja kuulla, mitä se muissa herättää. Ja paljonhan se on herättänyt, tämä järjestyksessä 30. kirjani – myös minussa itsessäni.
Olen ensimmäisestä kirjastani alkaen pohtinut ihmisyyttä, elämää ja muutosta. Parisuhde näyttäisi olevan se paikka, jossa elämän muutosvoimat pääsevät tunkeutumaan meihin erityisen syvälle. Se on siis sekä suuren kivun että suuren vapautumisen paikka. Paikka, jossa koettu tuska ja siunaus luovat meidät uusiksi.
Virtahepo, tuo häpeän symboli, näyttää usein juuri makuuhuoneessa raastavimmat puolensa. Ja toisaalta makuuhuone, kuvainnollisesti, on paikka, jossa syvimmät häpeähaavat voivat päästä hoitumaan - ja ihminen vapautua todelliseen minuuteensa. Häpeän jäljet ovat useimmissa meissä kuitenkin syvällä, niin syvällä, että voi kestää vuosia ennen kuin niiden äärelle pääsee. On edettävä asteittain, hitaasti ja varovasti askel askeleelta toinen toisensa erillisyyttä ja vapautta kunnioittaen. Miksi näin?
Vapaus on ihmisen sielun keskeisin oikeus. Siksi parisuhteessa tulee kasvaa kunnioittamaan toisen erillisyyttä. Erillisyys on nimittäin läheisyyden edellytys, sillä se antaa sielulle sen vapauden. Ja kun sielu saa olla vapaa, suhteeseen tulee rakkaus ja halu aitoon sitoutumiseen. Toisinaan ero voikin olla viimeinen mahdollisuus taata sielun vapaus ja ihmisarvonsa säilyminen. Siinä mielessä eroa voi pitää jopa suurena onnistumisena tilanteessa, jossa osapuolet kenties ovat jo vuosia riistäneet toistensa vapautta.
Arto Nyberg kysyi minulta sunnuntaina ohjelmassaan, mistä tietää onko parisuhteessa takertuvuutta vai rakkautta. Jäin sitä pohtimaan vielä ohjelman jälkeenkin. Nähdäkseni sielumme kyllä tietää vastauksen, mutta pysähdymmekö sitä kuuntelemaan, onkin sitten toinen juttu. Takertuneisuudessahan ei koskaan voi olla aitoa läheisyyttä ja rakkautta, sillä se perustuu tarvitsevuudelle. Lause ”Minä rakastan sinua.”, muuntuu silloin muotoon ”Minä tarvitsen sinua.” - sellaisessa suhteessa on aina paha olla. Aito läheisyys sitä vastoin tarjoaa iloa, turvaa ja helppoutta yhdessäoloon.
Täytän tänä vuonna 70, ja takanani on jo useampia parisuhteita. Ne juuri ovat minua opettaneet. Mitään en ole oivaltanut kirjoituspöydän äärellä, vaan ryvettymällä, erehtymällä ja eksymällä. Siksi nimitän kirjassani parisuhdetta ”rakkaudella räätälöidyksi vastoinkäymiseksi”. Mutta myös rakkaudella räätälöidyksi siunaukseksi. Yhdessä kasvaminen ja hioutuminen johtaa lopulta suurenmoiseen vapauteen, siihen pyhään sielun vapauteen, joka meille kaikille kuuluu.
Ja vapaa sielu on valmis sitoutumaan, rakastamaan ja antamaan kaikkensa.
