JUMALA ON PERSOONA JA MINÄ OLEN PERSOONA. SIKSI PAIKKA, JOSSA VOIN KOHDATA JUMALAN, ON SUHDE HÄNEN KANSSAAN
Jumalaa en voi löytää ajattelemalla tai filosofoimalla saatikka ryhtymällä uskonnolliseksi. Ainoastaan antautumalla suhteeseen hänen kanssaan. Suhde on hänen tapansa saattaa itsensä tunnetuksi. Miksi? Siksi että hän on persoona ja minä olen persoona, ja suhde on paikka, jossa persoonat kohtaavat. Jumala nimittäin on rakkaus ja rakkaus ilmenee aina suhteessa toiseen, ei koskaan yksin eristyksissä.
Tämä on maailmankaikkeuden mullistavin tosiasia.
Ihminen ei löydä lepoa eikä turvaa ennen kuin antautuu tähän suhteeseen ja alkaa elää siinä. Ilman rakkautta on vain pelko, levottomuus ja huoli tulevaisuudesta.
Tämä on minun elämäni suurin löytö ja ihmeellisin asia. Elän ihmeessä. Jo taivaassa, vaikka vielä maan päällä. Eikä kenenkään pitäisi tyytyä vähempään kuin että oma elämä saa olla ihme. Ihme on elämän ainoa tapahtumapaikka. Kaikki muu on turhaa ja juuri siksi elämä pyrkii meidät ihmeeseen saattamaan.
Kärsimys näyttää olevan keskeisiä keinoja tässä, sillä vasta voimattomana antaudumme ihmeelle ja silloin taivastietoisuus alkaa kehittyä. Joko katkeroidumme tai sitten alamme avautua tietoisiksi. Katkera ja pelokas tai tietoinen ja turvassa, siinä ovat vaihtoehtoni. Tämä elämä meillä on aikaa valita.
