ET VOI JUOSTA VARJOASI PAKOON, JOS YRITÄT, SE HAUKKAA SINUT LOPULTA KOKONAAN
Kun jokin esine asettuu valon eteen, syntyy varjo. Varjon olemassaolo perustuu siis sen vastakohtaan eli valoon. Varjo on olemassa vain siksi, että jossain on valoa. Ilman valoa ei ole varjoa.
Kun me ihmiset kieltäydymme elämästä valossa, luomme sisimpäämme varjon. Varjo on kaikkea sitä mitä emme tahdo nähdä, tiedostaa emmekä kohdata. Varjo syntyy, kun emme suostu katsomaan todellisuutta vaan elämme valheessa, epätodellisuudessa. Valheessa ja epätodellisuudessa eläminen voi lopulta tulla niin todelliseksi, ettemme enää erota sitä valheeksi. Varjosta on tullut valomme.
Näin tapahtuu, kun lapsi jo hyvin pienenä kaapataan vanhempien kyvyttömyyteen elää todellisuudessa. Juuri tästä on kyse esimerkiksi alkoholistiperheessä. Eletään talossa, jonka olohuoneessa on virtahepo, mutta jonka olemassaolo kielletään. Koska sen olemassaolo kielletään, siihen aletaan sopeutua. Älä puhu, älä tunne, älä luota! Näitä kolmea sääntöä noudattamalla sopeudutaan massiiviseen ilmiöön ja astutaan epätodellisuuteen. Ja jotta tämä todellisuuden kieltäminen olisi mahdollista, pitää kieltää itsessä se, joka on totta. Näin lapsi oppii hylkäämään todellisen minänsä, jotta hän saisi säilyttää vanhempansa. Hän kieltää tunteensa, tarpeensa ja jopa omat aistihavaintonsa. Ja kaiken minkä hän itsessään näin kieltää, hän tunkee varjoonsa. Kun todellisuus ei saa valaista, syntyy varjo, joka peittää alleen todellisuuden. Kun tämä epätodellisuuteen suistaminen on tapahtunut jo hyvin varhain, lapsi ei sitä luonnollisestikaan voi tiedostaa. Varjosta on näin tullut pimeää valoa.
Kun valheen kerran on sisälleen valanut, sitä alkaa puolustaa. Syntyy defensiivisyys. Defensiivisyyttä tarvitaan, koska todellisuuden ja itsensä kohtaaminen tekee kipeää ja on nöyryyttävää ja tämän vuoksi varsin pelottavaa. Niinpä ihminen voi pyhittää koko elämänsä valheensa suojelemiseen. Elämänvalheesta tulee hänen elämäntehtävänsä. Mutta hän naamioi sen milloin miksikin ja yrittää saada näyttämään salonkikelpoiselta. Itse asiassa hän yrittää varjella itsekunnioitustaan, sillä juuri se rapisee ihmiseltä, joka ei elä todellisuudessa. Hän siis turvautuu valheeseen ja selityksiin, jotta ei menettäisi itsekunnioitustaan.
Alkoholisti juo koska on rankka työ tai nalkuttava akka. Työnarkomaani tekee työtä koska taloudellinen tilanne vaatii. Ylpeä ei ole ylpeä vaan selvästi muita parempi, katkera ei ole katkera vaan väärin kohdeltu, uhri makaa lattialla ja syyttää muita siitä, että hänen päälleen astutaan, kostonhimoinen on oikeutetulla asialla, uskonnollinen muita pyhempi, alemmuudentuntoinen on niin surkea, ettei voi tehdä mitään, koska ei kuitenkaan missään onnistuisi.
Kun kieltää varjonsa, varjo kasvaa. Kuin lumi lumiauran edessä se kasaantuu ja paakkuuntuu. Varjo etsii valoa, siksi se pyrkii koko ajan kohti tietoisuutta. Mutta mitä suuremmaksi elämänvalhe kasvaa, sitä vaikeammaksi se käy lopulta kohdata. Varjonsa voi nimittäin kohdata vain tulemalla siitä tietoiseksi ja siitä tietoiseksi tuleminen merkitsee syylliseksi tulemista. Jos on koko elämän ajan syyttänyt muita ja vetäytynyt muiden yläpuolelle, sieltä putoaminen vaatii valtavaa nöyrtymistä. Jollei ole omanarvontuntoa, jollei mistään saa rakkautta eikä kykene ottamaan sitä vastaan, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin juosta varjoaan pakoon loppuun saakka. Ja lopulta se haukkaa ihmisen kokonaan, viimeistään kuolinvuoteella, jossa kaikki illuusio omasta erinomaisuudesta ravistetaan ihmisestä irti. Tai sitten käy niin kuin kävi Adolf Hitlerin, joka bunkkerin edustalla, juuri ennen itsemurhaansa, syytti Saksan kansaa siitä, ettei se ollut hänen kaltaisensa johtajan arvoinen. Loppuun saakka hän piti kiinni massiivisesta elämänvalheestaan. Lopulta varjo haukkasi hänet kokonaan ja vei tuhoon lähes koko Euroopan.
