Etsi

HEIKKOUS ON ARVOKKAIN OMINAISUUTEMME

JOS ELÄT ITSESI VARASSA, PÄÄDYT EPÄTOIVOON. JOS ELÄT ARMON VARASSA, SAAT RAUHAN.

Kenties vaikeimpia asioita ihmiselle on käsittää, että hän on itsessään avuton. AA:n 12 askelen toipumisohjelma alkaa juuri tämän voimattomuuden tunnustamisesta. ”Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään.” Tämä ohjelma oli alun perin syntynyt alkoholistien keskuudessa alkoholistien toipumisohjelmaksi. Mutta on selvää, että siinä on lausuttu jotain meistä kaikista.

Ihminen on rakenteellista heikkoutta ja avuttomuutta. Voimattomuus on syvällä meidän olemuksessamme ja se määrittää ihmistä syvemmin ja tarkemmin kuin hänen vahvuutensa. Mikä sitten on tämän heikkouden tarkoitus? Miksi olemme rakenteeltamme avuttomia? Siksi, että löytäisimme rakkauden. Meidän rakenteellinen heikkoutemme on meihin valettu siksi, että ymmärtäisimme, ettemme omin voimin kykene selviytymään elämästämme. Tarvitsemme yhteyttä, tarvitsemme rakkautta, tarvitsemme jotain, joka on itseämme suurempaa. Tämän takia maailmassa on uskontoja. Uskonnot ovat ihmisen pyrkimystä ratkaista heikkouden ongelma. Jotkut ratkaisevat sen yrittämällä luoda uskonnollista vahvuutta, sellaista, joka perustuu heikkouden kieltämiseen. Tehdään Jumalasta eräänlainen takuumies ihmisen omille ponnistuksille ja pyrkimyksille. Ajatellaan, että Jumalan täytyy olla uskonnollinen, siksi ryhdytään itse sellaiseksi. Näin miellytetään Jumalaa ja saadaan hänet oman tahtomme taakse. Kyseessä on tietenkin epätoivoinen yritys ratkaista heikkouden ongelma joutumatta sitä kohtaamaan. Uskonnosta tulee näin ollen pakoyritys.

Mikä olisi parempi reitti? Miten päästä onneen, miten löytää rauha, miten päästä sinne ylös, minne me kaikki kaipaamme? Sinne pääsee vain alakautta. Oman heikkouden kohtaamisen kautta. Oman varjon ja pimeyden tiedostamisen kautta. Siksi heikkoutemme ja voimattomuutemme on arvokkain ominaisuutemme. Se nimittäin vie meidät sinne, minne koko olemuksemme kaipaa. Se kaipaa rakkauden ääreen. Rakkautta saa nimittäin vain se, joka ymmärtää sitä tarvitsevansa. Ja sitä tarvitsee vain se, jolla on hätä. Hädästä syntyy huuto, joka huudetaan tosissaan. Hädästä syntyy se etsintä, jota ei tehdä vasemmalla kädellä hutiloiden vaan koko olemuksella, jokaisella solulla ja koko sielusta. Joka huutaa hätänsä jonkun itseään Korkeamman puoleen, saa vastauksen. Mutta vain jos on huutanut tosissaan. Tämä tosissaan huutaminen nimittäin tarkoittaa, että rakkaudelle on ihmisessä nyt tilaa. Rakkaus ei voi tulla niin kauan kuin ihminen on täynnä itseään ja omaa voimaansa. Siksi avuttomuus on merkki siitä, että nyt rakkaus voi tulla, koska sille on ihmisessä nyt oma huone, oma tila.

Mutta me ihmiset pelkäämme omaa tyhjyyttämme niin paljon, että olemme valmiit juoksemaan sitä pakoon koko elämämme. Varustaudumme, kontrolloimme ja luomme vahvuutta, joka perustuu heikkouden kieltämiseen. Miksi? Siksi että elämme maailmassa, jossa ei ole armoa. Koska ilman armoa ei voi olla heikko, astumme ulos ihmisyytemme ytimestä ja luomme sairasta vahvuutta. Elämme kuin epätoivoisessa unessa. Ja kun tämä näyttää olevan vallitseva olotila kaikkialla, emme enää näe sitä. Elämme epätodellisuudessa, elämme unessa, elämme tiedostamattomuudessa. Heikkoutemme pelottaa meitä, koska emme näe missään rakkautta. On turvallista olla heikko vain siellä missä armo ottaa sen syliinsä.


6 katselukertaa