KUN ENSIN MUUTUT ITSE, SINUSTA TULEE VOIMA, JOKA MUUTTAA MAAILMAA
Moralismi tai legalismi on sitä, että kuvittelee olevansa niin hyvä, että on varaa lähteä muuttamaan maailmaa itseään ensin kohtaamatta. Silloin maailman muuttaminen perustuu omiin ponnistuksiin ja omaan käsitykseen siitä millainen maailman tulisi olla. Tällaisesta maailman muuttamisesta seuraa aina omahyväisyys tavalla tai toisella. Ja tämä omahyväisyys pitää jotenkin piilottaa, sekä itseltä että muilta ja useimmiten se naamioidaan juuri hyvyydeksi. Muuttaessaan maailmaa omin ponnistuksin ja omaan hyvyyteensä nojaten, ihminen ikään kuin irrottaa itsensä maailmasta ja alkaa ulkopuolisena tehdä siitä yhtä hyvää kuin hän itse on. Hän ei enää käsitä olevansa osa tuota maailmaa eikä näe mitään tarvetta muuttua itse.
Mutta maailma voi alkaa muuttua vain yhdessä paikassa ja se paikka on minun sisälläni. Se on maailma minussa. Sama pahuus ja synti, jota lähden muuttamaan maailmassa, onkin minussa ja jos lähden suoraan muuttamaan ulkopuolella olevaa maailmaa, ohitan maailman, joka on sisälläni. Silloin muutos ei ole todellinen eikä vaikuttava vaan päinvastoin, valheellinen pakoyritys. Maailma minussa naamioituu, jotta sen ei tarvitsisi paljastua eikä ihmisen tarvitsisi nähdä omaa raadollisuuttaan.
Ihmisellä ei ole voimavaroja, viisautta eikä mandaattia muuttaa koko maailmaa, mutta hänelle on annettu voimavarat muuttaa sitä maailmaa, jonka representaatio on hänen sisällään. Toisin sanoen maailman parantaminen ei voi tapahtua itseään ohittaen, päinvastoin, se on mahdollista vain itsensä kohtaamalla. Vasta tiedostettuaan, että se sama maailma, jota ihminen lähti ulkopuolellaan muuttamaan, onkin salaa hänen sisällään. Kaikkine arveluttavuuksineen, valheellisuuksineen, omahyväisyyksineen ja petoksineen. Maailmanparantaminen on arveluttavaa, koska siihen sisältyy itsepetos, ja se on siis itse asiassa yritys päästä kohtaamasta sitä samaa itsessään mitä maailmassa lähti muuttamaan.
Politiikka on yritystä parantaa maailmaa. Ja jos poliitikko lähtee tähän puuhaan salaisena motiivinaan päästä katsomasta itseään, koko hänen toiminnastaan tulee arveluttavaa. Hän pyrkii muuttamaan maailmaa, jota hän ei itsessään tiedosta. Siksi hän luo itsestään erinomaisuuden harhan ja tämän harhan sisällä hän yrittää muuttaa maailmaa. Vallanpitäjä palveleekin saamallaan mandaatilla itseään sen sijaan että hän palvelisi sillä muita. Oma poliittinen ura on se, jota vaalitaan, siksi ajetaan vain sellaisia asioita, joista on tarjolla poliittisia irtopisteitä.
Eikä tämä koske vain poliittista toimintaa vaan myös esimerkiksi uskonnollista. Uskonnollisuus on pyrkimystä nähdä maailmassa oleva pahuus samalla kun sen ohittaa itsessään. Siksi siitä puuttuu nöyryys, keskiössä onkin ihmisen oma ego eikä Jumala.
Miten maailma sitten muuttuu? Millä tavalla me voimme vaikuttaa asioihin ja saada aikaan todellisia muutoksia maailmassa joka näitä muutoksia kipeästi kaipaa? Se tapahtuu sisäkautta. Kun lähtee maailmaa muuttamaan, toimenpiteiden täytyy kohdistua siihen maailmaan, joka on sisälläni. Maailma nimittäin on minussa. Kaikki synti, viha, pahuus, syyllisyys, häpeä, väkivalta, halveksunta, ylimielisyys, pahantahtoisuus, ne ovat kaikki minussa koska minä olen väistämättä osa tätä maailmaa, jossa elän. Muutan maailmaa vain muuttamalla maailmaa minussa.
Mitä tapahtuu, kun lähden tätä maailman representaatiota itsessäni muuttamaan? Ensitöikseni tulen huomaamaan, etten kykene siihen. Tehtävä osoittautuu mahdottomaksi, sillä en voi kasvaa nykimällä itseäni hiuksista. Enkä myöskään tule pitemmäksi astumalla toisen päälle. Muutos alkaa vasta sitten kun huomaan etten voi itseäni muuttaa. Vasta sitten kun löydän totaalisen voimattomuuteni ja avuttomuuteni. Ja kun löydän totaalisen tyhjyyteni, lopetan kaiken yrittämisen ja alan tarvita apua. Kun avaudun avulle alan saada apua, sillä apua voi saada voin se, joka tunnistaa ja tunnustaa avuttomuutensa. Siksi puhutaan halvasta armosta. Sellaisesta, joka ei nouse hirvittävästä hädästä ja avuttomuuden syvästä tunnistamisesta.
Kun hätähuuto nousee ihmisen sisimmästä, armo kiiruhtaa paikalla. Rakkaus siis kiiruhtaa paikalle. Jumala siis kiiruhtaa paikalle. Armo, rakkaus ja Jumala alkavat täyttää tuota tyhjiötä itsellään. Kun rakkaus täyttää ihmisen sisimmän, ihminen täyttyy jollain muulla kuin itsellään. Omavoimaisuus karisee ja tilalle tulee nöyryys. Ihmisestä tulee kanava, jonka lävitse rakkaus alkaa virrata, kun ego ei enää tuki kanavaa. Silloin juuri tämä kanavaa pitkin virtaava voima on se, joka alkaa muuttaa maailmaa. Ihmiset näet tunnistavat tuon voiman itsessään. Se resonoi ja se alkaa herättää vastakaikua. Jokaisessa meissä on kaikupohja rakkaudelle. Jokaisessa meissä on kaikupohja totuudelle. Siksi ihminen, joka on herätetty tietoisuuteen ja elää rakkaudessa, alkaa muuttaa maailmaa, ei sillä mitä hän tekee, vaan sillä mikä hän on. Oleminen on paljon vaikuttavampi viesti kuin tekeminen. Tärkeintä ei siis ole mitä teet vaan kuka sinä olet.
