TAIVAALLISIA EI VOI TUTKIA MAALLISILLA INSTRUMENTEILLA
Koska Jumala on persoona, kuten minä olen persoona, voin oppia tuntemaan Jumalan siten kuin toinen persoona opitaan tuntemaan eli antautumalla suhteeseen hänen kanssaan. Jos minulla on suhde toisen persoonan kanssa, olen hänen kanssaan luonnollisesti vuorovaikutuksessa. Kun tämä toinen persoona on Jumala, vuorovaikutuksesta käytetään nimitystä rukous. Rukous on siis seurustelua Jumalan kanssa.
Seurusteluun kuuluu, että molemmat vuorovaikutuksen osapuolet sekä puhuvat että kuuntelevat. Rukous ei siis ole pelkästään sitä, että minä olen äänessä vaan myös sitä, että Jumala on äänessä. Siinä että minä olen äänessä, ei ole mitään ihmeellistä. Olenhan äänessä ihmistenkin kanssa ja minulle on annettu kyky puhua. Mutta se, että Jumala sekä kuuntelee että puhuu sen sijaan on varsin ihmeellistä ja monille seikka, jota on mahdoton uskoa todeksi. Jumala, joka on luonut koko maailmankaikkeuden, muka olisi yhteydessä pieneen ihmiseen, kuuntelisi ja puhuisi tälle? Miten se voisi olla mahdollista?
Se on mahdollista intuition avulla. Intuitio on sen kuulemista mitä korva ei voi kuulla ja se on sen tietämistä mitä järki ei voi tietää. Intuitioon perustuva vuorovaikutus tapahtuu toisella aaltopituudella, kun missä tavallisesti liikumme. Se on korkeammalla värähtelytasolla. Päästäksemme sinne meidän on osattava luopua alemmasta värähtelytasosta. Tämä tulee mahdolliseksi, kun emme enää pelkästään samastu siihen värähtelytasoon, jossa tämä fyysinen elämämme tapahtuu.
Voidaksemme orientoitua fyysisessä maailmassa me tarvitsemme järkeä. Järkemme on huikea instrumentti, jota ilman täällä maan päällä emme tulisi toimeen. Loogisuus, lineaarinen ajattelu ja järkevyys ovat tarpeen voidaksemme toimittaa asioita, jotka kuuluvat jokapäiväiseen elämäämme.
Koska tarvitsemme järkeä täällä maan päällä, monet meistä jäävät järjen vangeiksi ja tekevät siitä ylimmän auktoriteetin myös syvemmissä ja korkeammissa kysymyksissä. Kuvittelemme että voisimme järjen avulla ratkaista sellaisia kysymyksiä kuin kuolema, rakkaus, kärsimys, tunteet, tahto, hengellisyys. Mutta kun on kyse asioista, jotka värähtelevät korkeammalla värähtelytasolla, järkemme ei niihin ulotu ja osoittautuu täysin riittämättömäksi. Taivaallisia ei voi tutkia maallisilla keinoilla.
Tarvitaan toinen instrumentti, se, joka siis värähtelee korkeammalla aaltopituudella. Tämä instrumentti on intuitio. Koska järki ei ymmärrä intuitiota, se pitää sitä hölynpölynä. Ja ihminen, joka samastuu järkeensä, pitää siis intuitiota hölynpölynä. Jotain pitää siis tapahtua, ennen kuin intuitio alkaa elpyä.
Järjen ylivallan pitää päättyä. Miten se tapahtuu? Useimmiten siihen tarvitaan kärsimystä. Järjen avulla ihminen kuvittelee hallitsevansa elämää. Siksi ihminen tulee saattaa avuttomuuden tilaan, jotta hän syvällisesti oivaltaisi rakenteellisen avuttomuutensa. Järjen kontrolli on illuusio, josta hänet täytyy ravistaa irti. Vaikeudet, vastoinkäymiset ja kärsimys astuvat kuvaan, kun ihminen halutaan opastaa korkeammalle aaltopituudelle. Siksi korkeamman tietoisuuden syntymistä yleensä edeltää jonkinlainen kärsimys, joka on ajanut ihmisen umpikujaan.
Umpikuja on loistava paikka, sillä juuri siinä ihmisellä on mahdollisuus tunnustaa epäonnistumisensa, voimattomuutensa ja avuttomuutensa. Eteenpäin ei pääse, ei sivuille eikä taaksepäinkään voi mennä. Ainoa avoin suunta on ylöspäin. Mutta sinne ihminen ei katso niin kauan kuin hän vielä kuvittelee omin voimin ja järkensä avulla selviytyvänsä. Vasta syvä epätoivo saa hänet nostamaan katseensa ylöspäin, ainoaan avoimeen suuntaan. Ja juuri siinä on ratkaisu. Katsoessaan ylöspäin hän vaihtaa aaltopituutta. Hän tekee kvanttihypyn, vaihtaa paradigmaa, siirtyy korkeammalle värähtelytasolle. Tätä monet kutsuvat hengelliseksi heräämiseksi. Jotkut puhuvat uuden tietoisuuden syntymisestä jotkut taas valaistumisesta.
Silloin ihminen avautuu mahdottomalle, ihminen avautuu ihmeelle, ihminen alkaa elää taivaassa. Hän alkaa elää taivaassa, vaikka vielä on maan päällä. Ja tämä on paikka, jossa hänen intuitionsa alkaa elpyä. Kun intuitio elpyy, hän alkaa erottaa pimeydessä asioita, joita ei aiemmin nähnyt. Hän saa hämäränäön. Tässä hämärässä hän alkaa aavistaa sisimmässään Jonkun. Tämä Joku, jonka läsnäolon hän oppii aavistamaan, osoittautuukin olennoksi, joka rakastaa häntä. Ihminen herää siihen käsittämättömään tosiasiaan, että hänen sisällään asuu rakkaus. Rakkaus, jota hän on koko ikänsä kaivannut ja tietämättään etsinyt. Ja nyt se onkin hänen sisällään. Tavoitettavissa, koettavissa ja tunnettavissa.
Siinä ihmeellisessä paikassa, hän alkaa puhua tälle suunnattomalle Persoonalle ja ennen pitkää hän siis ymmärtää rukoilevansa. Ja tästä rukouksesta tulee ajan mittaan jatkuvaa. Hän elää siinä koko ajan. Miksi? Siksi että hän on löytänyt peltoon kätketyn aarteen, sen, joka oli kätkössä mullan alla. Vihjeen saatuaan hän kaivoi sen esiin pantuaan koko omaisuutensa likoon ja ostettuaan tuon pellon. Uuden tietoisuuden saatuaan hän alkaa nähdä, ettei umpikuja ollutkaan minkään loppu vaan kaiken alku. Mullan alla oli kuin olikin aarre, joka muutti kaiken.
