EN TULE PIDEMMÄKSI ASTUMALLA TOISEN PÄÄLLE, PÄINVASTOIN, PALJASTAN SILLÄ VAIN LYHYYTENI.
Ilmeisesti suurimmalla osalla ihmisistä on itsetuntovaurioita. Tunnemme huonoutta ja riittämättömyyttä, emme kelpaa emmekä ole tarpeeksi sitä tai tätä. Tämä saa meidät helposti vertaamaan itseämme muihin. Toivomme, että löytyisi joku vielä huonompi, ja jollei löydy, sellainen pitää luoda. Luomme sen astumalla toisen päälle ja kuvittelemme tulevamme näin pidemmiksi. Toisen päälle astuminen voi tapahtua halveksumalla, mitätöimällä, vähättelemällä, puhumalla hänestä pahaa, juoruamalla. Jollemme tiedä toisesta mitään pahaa, keksimme sitä ja turvaudumme valheisiin. Kaikessa on tietenkin kyse siitä, että yritämme paikata huonoa itsetuntoamme toisen kustannuksella. Mitä suurempi tarve mitätöidä tai halveksua toista, sitä ohuempi itsetuntemus. Ja kääntäen: mitä syvemmin tiedostan omaa keskeneräisyyttäni, sitä helpompi minun on kunnioittaa muita.
Ihmisen elämässä kenties suurin käännekohta on, kun hän siirtyy toisen tutkimisesta itsensä tutkimiseen. Toisen tutkiminen on pakoa itsestä, pakoa omasta varjosta, niistä kaikista arveluttavista puolista, joita ei haluaisi nähdä ja tiedostaa. Silloin heijastaa varjonsa toisen päälle ja katsoo sitä omasta erinomaisuudestaan käsin. Kun oman varjonsa heijastaa toiseen, sitä ei tarvitse nähdä omana pimeytenään vaan toisen. Silloin sitä voi kauhistella ja päivitellä paljastumatta itse.
Jotkut parisuhteet perustuvat tähän. Toinen on kaapannut toisen oman varjonsa ainekseksi ja tarvitsee häntä, jottei tarvitse itseään kohdata. Toisesta tulee silloin enkeli ja toisesta raato. Enkeli kaappaa kaiken hyvyyden ja raadon osaksi jää toimia likasankona. Tällaisessa suhteessa ei luonnollisestikaan voi olla vastavuoroisuutta saati läheisyyttä, sillä siitä puuttuu kunnioitus. Ilman kykyä kunnioittaa toista sellaisena kuin tämä on, ei voi syntyä suhdetta. Suhteen syntyminen edellyttää, että molemmat osapuolet saavat olla siinä sellaisina kuin ovat.
Suhde edellyttää rakkautta eikä rakkaus voi olla läsnä kuin siellä, missä vallitsee keskinäinen kunnioitus. Kunnioitus on rakkauden ominaisuus. Jos kaappaa toisen oman varjonsa ainekseksi, silloin suhteessa ei ole vapautta. Ja kun suhteesta katoaa vapaus, rakkaus väistyy salamannopeasti. Kellään ei ole valtaa hallita rakkautta eikä kukaan voi saada sitä vaatimalla. Rakkaus poistuu sieltä, missä tätä ei ymmärretä.
