TH_kuvabanneri_1920x1080pix.jpg

Lämmin kiitos kaikille lähettämistänne Huikeushetkistä. Ne ovat olleet koskettavaa luettavaa. Tässä jaamme nimimerkillä ne, joihin kirjoittajat ovat antaneet luvan.

ME_huikeudet_logo_#FFFFFF_varjolla@2x.pn

ME HUIKEUDET -TARINAT

​​

Oma Huikeushetkeni:

Hei! :) Minun huikeushetkeni tapahtui sinä yönä, kun avasin Virtahepo olohuoneessa -kirjan ensimmäistä kertaa. Koin havahtumisen, joka rakkaudellisesti ravisteli minut näkemään miksi olin voinut niin huonosti. Se oli hetki, josta alkoi eheytymisprosessi ja matka uuteen elämään. 

 

Minulla oli alkoholisti, yksinhuoltaja äiti, skitsofreenikko isä ja sairastuin syöpään vielä lapsena. Olin kasvanut järjettömien traumatisoivien tilanteiden ja ilmiöiden ympäröimänä. Luettuani Virtahepo olohuoneessa kirjan 4-5 kertaa siirryin Tommyn muuhun tuotantoon. Aloitin meditoimaan ja aloin parantaa itseäni. Elämäni alkoi muuttua totaalisesti ja ympäristö alkoi heijastamaan minulle tuota muutosta. 

 

Olen saanut kokea eräänlaisen ihmeen noustessani tuskasta kiitollisuuteen ja onnellisuuteen. Koen että kaksi suurinta tekijää, jotka ovat olleet mahdollistamassa tuota muutosta ovat meditaatio ja Tommy Hellstenin kirjallisuus. Kiitos Tommy <3

 

Nimimerkki: Samuel

***

Oma Huikeushetkeni:

Oli hetki, kun tunsin että olen OIKEASTI ONNELLINEN ensimmäisen kerran elämässäni, jota on kestänyt nyt 70 vuotta. Olen onnellinen itsessäni, en tarvitse onneeni ketään, en mitään tavaraa ym. Olen huikean iloinen ja onnellinen, olen löytänyt tien sydämeeni, sieluuni. 

 

Heräämisen matka – matka, jonka olen nimennyt myös huikeusmatkaksi, alkoi suuresta kivusta tunnetasolla, luulin sekoavani. Tämä kipu oli minussa kaksi viikkoa koko ajan. Valvoin yöt ja kuuntelin Vangelsien musiikkia saadakseni tuskan kelauksen pois edes hetkeksi, että en sekoaisi kivussani. Tämä kipu johdatti minut itseeni, aloin miettiä ja ymmärtää miksi tilanteita on tullut elämääni. Löysin polun pään, jota olen nyt matkannut yli neljä vuotta. Huomaan johdatuksen polullani ja nyt olen kasvun matkallani HUIKEASSA kohdassa, ymmärrän myös, että matka jatkuu. Matka, joka ei ole ollut aina helppo tuntuu vain ihanammalta ja mielenkiintoisemmalta, vastoinkäymiset viestivät minulle jostain kun vain pysähdyn ja huomaan viestin. 

 

Olen lukenut kirjoja lapsesta saakka. Tommin kirja Virtahepo olohuoneessa resonoi minussa. Kävin myös Kuopiossa kuuntelemassa hänen luentoaan. Olen seurannut Tommia siitä alkaen, sekä lukenut melkein kaikki hänen kirjoittamansa kirjat. Kun hän oli MTV3 kanavalla jossakin lyhyessä haastattelussa, ymmärsin ilokseni kaiken mistä hän puhui. Siitä riemuissani lähetin hänelle facebookin kautta viestin, jossa kerroin ilostani ja toivostani osata jonain päivänä kirjoittaa yhtä huikeasti kuin hän. Tämä tapahtui kauan aikaa sitten. 

 

Ilahduin suuresti, kun kuulin Tommin uudesta ohjelmasta Alfa kanavalla. Huomaan, että minä ymmärrän myös nyt tässä ajassa, mistä hän puhuu. Hänen taitonsa ilmaista suuria ajatuksia lyhyesti ja puhuttelevasti on huikea. Tommissa asuu rakkaus ja nöyryys, rakastan hänessä kaikkea tätä. Seuraan hänen HUIKEUS matkaansa, luen hänen kirjojaan, ja olen kiitollinen, kun saan lähettää tämän viestin ajatuksistani tätä kautta. Facebookin lopetin, kun huomasin sen negatiivisen vaikutuksen energioihini. Jumalan siunausta Tommin työlle ja elämälle sekä meille kaikille <3

 

Nimimerkki: Sudenkorento

***

Oma Huikeushetkeni:

Olet Tommy minun ikätoverini. Täytin 70 vuotta viime syksynä. Olen Raija, alkoholistin aikuinen lapsi ja perheeni esikoinen Oulusta. Näin AAL ominaispiirteet ehkä Hesarista aikoinaan. Ne kolahtivat: tuossahan olen minä. Soitin AA auttavaan puhelimeen ja jo vuoden kuluttua Oulussa aloitti AAL ryhmä, jossa kävin 9 vuoden ajan. 

 

Sinun kirjasi Virtahepo olohuoneessa on ollut minulle tärkeä ilmestymisestään saakka - mielestäni se on eräänlainen perusteos. Vielä nykyään siitä avautuu uutta. Halusin hoitaa pahaa oloani ja kävin Myllyhoitoyhdistyksen 5 pv intensiivikurssin Orimattilassa. Se oli tietysti vaikuttava kokemus ja selkeytti ajatteluani. Olen ollut Iissä kuuntelemassa sinua ja osallistunut vetämääsi viikonloppuseminaariin Ylitornion kristillisellä kansanopistolla 1990 - luvulla. Voin sanoa, että olen lukenut kaikki kirjasi. Osaa niistä en ole oikein ymmärtänyt, kuten Tietäjä - sarjaa, mutta luin silti. Myös vaimosi Caritan ja Irene Kristerin kirjat ovat avanneet tietoisuuttani. Sekä tietysti monipuolinen käännetty kirjallisuus. 

 

Tänä päivänä olen katsonut Läsnä - ohjelmasarjaasi. Kukin jakso on hieno ja levollinen kokonaisuus, jota voi asettua kuuntelemaan kuulokkeilla ja yrittää ymmärtää sekä sisäistää meistä itse kunkin ainutkertaisuutta. Tapahtuu oppimista. 

 

Itse voin nykyään eläkkeellä melko hyvin henkisesti. Joskus putoan esim. marttyyrikuoppaan, mutta pääsen sieltä jo hyvin itse ylös. Elämä on mielekästä ja mielenkiintoista. Kolmas lapsenlapsi meille syntyy marraskuussa ja tämä " elämän jälkiruoka " on tosi opettavainen ja arvokas kokemus. Kiitos Tommy huikeushetkistäsi minulle. Kuten huomaat, niitä taitaa olla lukemattomia. Yksi ylitse muiden on Virtahepo kirjasi. Se kolahti. 

 

Olen lukenut myös uusimman. Kolmekymmentä vuotta on kulunut ja on ihanaa, että edelleen jaksat ja koet tarpeelliseksi tuoda meille kanssakulkijoillesi ajatuksiasi ja oivalluksiasi. Niistä syntyy ajatusmyllyssäsi myös vastaanottajalle timantteja hiottavaksi. Läsnä olemalla ja tässä hetkessä elämällä luomme hyvää omaa elämää ja yhteyttä muihin ihmisiin. Ihanaa syntymäpäivää sinulle Tommy. Toivottavasti sinä ja läheisesi saatte sinunlaiset juhlat merkkipäiväsi kunniaksi. 

 

Nimimerkki: Raijakyllikki

 

***

 

Oma Huikeushetkeni:

Suuri kiitos arvokkaasta työstäsi! Erityisesti haluan kiittää siitä, miten olet avannut Jumalan olemusta (esim. Läsnä-ohjelmissa) niin, että ”järjen vankina” oleva nykyihminenkin voi ymmärtää mitä Jumala on. 

 

Puheesi Jumalan rakkauden kokemisesta ja sen varaan jäämisestä on ollut minulle se puuttuva palanen, minkä avulla minunkin on lopultakin ollut mahdollista ymmärtää miten ”sydämen usko” on mahdollista. Olen 20 vuotta tutkinut Raamattua ja kokenut jatkuvaa huonommuutta siitä, etten koe mitään ”leimahdusta” uskoni kanssa, en osaa kokea syntisyyttä tarpeeksi enkä ajattele tarpeeksi huolettomasti, vaan yritän jatkuvasti pilkkoa ja järkeistää koko juttua sekä tietysti kontrolloida elämääni ja olla täydellinen… Olen kasvanut enemmänkin tiedeuskovaisessa ja suorituskeskeisessä ympäristössä enkä vain ole pystynyt heittäytymään uskoon ja siksi olen kokenut ulkopuolisuutta monien uskovien joukossa. 

 

Kiitos, että olet sanoittanut tätä asiaa täysin uudella tavalla! Kaikkea hyvää työhösi ja elämääsi!

 

Nimimerkki: Hidas hämäläinen

 

***

 

Oma Huikeushetkeni:

Hei Tommy ja kiitos hienoista hetkistä ajatustesi parissa. En oikein tiedä mistä aloittaisin oman huikeushetkeni, mutta se on varma, ettei sitä tarvitse miettiä mikä se niistä monista kirjojesi parissa on. 

 

Unelmani on ollut aina saada lapsia, utopistinen sellainen oli saada kaksoset: tyttö & poika, ikää minulla on tällä hetkellä 41 ja kirja, johon huikeushetkeni liittyy, on: Saat sen mistä luovut, jonka luin ollessani 39-vuotta. Sairastan vakavaa perussairautta ja tulin raskaaksi 37-vuotiaana, vaikka sen ei pitänyt olla mahdollista, käytin samanaikaisesti sikiölle vaarallista lääkitystä. Tein vaikean päätöksen ja luovuin raskaudesta. Päätimme lopettaa lääkitykseni ja 6kk tauon jälkeen saimme luvan yrittää lasta. Pian hän ilmoittikin tulostaan, mutta raskaus meni kesken jo alkuvaiheessa. Sen jälkeen meni yli kaksi vuotta, jolloin joka ikinen kuukausi luulin jokaista pientäkin oiretta mahdolliseksi raskaudeksi, petyin, romahdin ja pelkäsin, että olin tehnyt elämäni isoimman virheen, kun keskeytin raskauden. Ajattelin, että miten saatoin olla niin ylimielinen ja että Jumala rankaisee minua nyt ja opettaa, ettei elämää voi hallita ja että sitä tulee kunnioittaa. Ajattelin, että pahin pelkoni tapahtuu, jään lapsettomaksi ja olen juhlapyhät itse vieraana toisten perheissä, kun omaa minulla ei ole. Yksinäinen, puolikas ja turha nainen. 

 

Oli henkisesti aika vaikeaa, mikä heijasti myös parisuhteeseen ja päätimme muuttaa erillemme. Mieheni halusi minulle suoda äitiyden, joten jatkoimme lapsettomuushoitoja vielä noin puolivuotta. Miehelleni kävi kuitenkin kaikki liian raskaaksi ja hän päätti luopua lapsettomuushoidoista elokuussa ja sanoi että lapsi saa tulla, mikäli tulee luonnollisesti. Tämä romahdutti minut entisestään ja tuntui että se oli siinä. Kaiken osalta. 

 

Väsyin myös itse jatkuvaan tuskaan lapsettomuuden ympärillä, kunnes kuuntelin kirjasi: Saat sen mistä luovut. Sen jälkeen minut valtasi usko, että onni ja onnellisuus tulee löytyä omasta sisimmästä, vaikka minulla ei olisi mitään. Tein mindfullness harjoituksia, hetkessä olemista, joogasin, hengittelin ja tein asioita, joista nautin. Muistan yhden hetken asuntoni olohuoneen lattialla, jolloin minusta tuntui, että konkreettisesti luovuin ajatuksesta lapsista ja mielen valtasi toivo, että minulle on paikka jossain jonkun pienen vieressä. Jotain raskasta lähti harteilta, tuntui, että elämä kantaa ja antaa sen mitä sisimmissäni tarvitsen. Tuntui vapauttavalta ja tunsin aitoa onnellisuutta. Päätin, että annan itselleni 3kk aikaa vain olla, ennen kuin ottaudun asiaan uudelleen. 

 

Tapailimme mieheni kanssa edelleen ja lokakuussa raskaustesti näytti jälleen kahta viivaa. Ensimmäisessä ultrassa näkyi kaksi sikiötä ja nyt meillä on 1-vuotiaat kaksoset - tyttö & poika. Minun on pitänyt jo aiemmin sinua kiittää, mutta nyt kun näin huikeushetki mainoksen - päätin vihdoin kirjoittaa. Uskon, että kehon vapautuminen, usko, toivo ja rakkaus itseäni kohtaan olivat oleellisia siinä, että unelmani toteutui. Sain sen, mistä luovuin <3

 

Nimimerkki: Hemppu

 

***

 

Oma Huikeushetkeni:

Hei Kirjoitan tänne vähän asian vierestä toiveena saada yhteyttä seuraavasta: Olen nyt 71v eläkeope. Meillä oli aikoinaan sinun koulutusluentosi opettajille Mäntsälässä koululla. Aiheena oli mm. läheisriippuvuus. 

 

Oli kysymysten aika. Sinä kerroit, miten aloittelijana olit ollut opejen edessä ja eräs ope, jolla oli pää kallellaan koko ajan, kysyi jotain, jota et pystynyt (muistaakseni jännityksen vuoksi) kuuntelemaan/kuulemaan, etkä oikein muista mitä vastasit. Minä istuin ja istun yleisötilaisuuksissa neuroottisen sanojen pelkoni vuoksi aina pää kallellaan, ettei pää tärisisi. 

 

Minulla oli kysymys: Onko jotain mittaria siihen, ettei altistuisi/alistuisi liialliseen toisen ihmisen läheisriippuvuuteen tai ettei itse lankeaisi siihen? Sinä vastasit, että siitä pitäisi keskustella tarkemmin henkilökohtaisesti. Minulle jäi tästä paha olo monessa mielessä jopa näihin päiviin saakka. Onkohan mahdollista keskustella asiasta kanssasi puhelimitse, Zoomilla tms:lla, vaikka tiedän sinut runsaasti työllistetyksi? Kiitollisena kaikista kirjoistasi, joista olen saanut valtavasti - etenkin kristittynä "Tähän on tultu" - kirjasta.

 

Nimimerkki: Leppakerttu15

 

***

 

Oma Huikeushetkeni:

Moi Tommy. Tervehdin sinua tuttavallisesti syystä, että olen lukenut kirjojasi, kuunnellut radio haastattelujasi ja katsonut tv-ohjelmiasi niin paljon, että tunnut jotenkin tutulta, vaikka emme henkilökohtaisesti ole tavanneet. En pysty sanoin sinulle kertomaan, kuinka paljon olet omalla rehellisellä puheellasi ja kirjoillasi vaikuttanut minuun ja sen kautta perheeni, ystävieni ja tapaamieni ihmisten elämään, antanut työkaluja käsitellä meitä kaikkia koskettavaa kipuilua ja kasvua kohden aidompaa itseä. Tulin uskoon 19-vuotiaana ja lähdin vapaakirkon raamattukouluun, jolloin ensimmäisen kerran elämässäni pysähdyin miettimään elettyä elämääni. Tuolloin ajattelin, että minun tulee kääntää katseeni tukevasti pois päin itsestäni ja muuttua Hänen kuvansa kaltaiseksi. 

 

Alkusykäyksen tuon käsityksen muutokseen sain, kun luin erästä kirjaa, jossa todettiin, että emme voi tuntea Jumalaa kuin sen verran, kun tunnemme itseämme. Sitten käsiini kulkeutui kirjasi Ihminen Tavattavissa, jossa kirjoitit että: ihmiselämä ei ole ongelma, joka meidän tulee ratkaista, vaan prosessi, jota meidän tulee myötäelää. Sitä prosessia olen vuosien mittaan oppinut pikkuhiljaa elämään sekä itseni että muiden kanssa. Sitä mukaa, kun olen joutunut toteamaan itseni heikoksi, epäonnistuneeksi ja kykenemättömäksi, on minussa syntynyt kyky olla läsnä itseni kanssa ja olla myös tukena muiden keskeneräisten ihmisten elämässä, nimenomaan siinä prosessissa, jota elämä parhaimmillaankin on. Kiitos Tommy sinulle, että olet avannut elämäsi kipuiluja rehellisesti ja antanut meille muillekin kykyä sanoittaa omia tuntemuksiamme.

 

Nimimerkki: Mika

 

***

 

Oma Huikeushetkeni:

Oma huikeushetkeni Tommy Hellstenin kirjojen parissa liittyy häpeän ymmärtämiseen, kuinka se vaikuttaa joka paikassa. Tajusin, että rakkauden vastakohta ei olekaan viha vaan häpeä. Oli myös vapauttavaa ymmärtää, että häpeä tulee huonosti kohdeltujen ihmisten osaksi, jotka eivät ole saaneet rakkautta ja ymmärrystä, tai jos heitä ei ole kohdattu ihmisarvoisesti. 

 

Toinen oivallukseni kirjojen parissa liittyy niin sanottuihin täsmävaikeuksiin: ihminen saa niitä vaikeuksia, joista oppii kasvamaan. Liian kiireesti, kaikkea kahmiva ihminen joutuu lopulta usein sairasvuoteelle, ennen kuin alkaa miettiä omaa elämäänsä. Läsnäolon merkitys tuli myös selväksi, kuinka se vaikuttaa kaikessa mitä teet, työssä ja luovuudessa. Läsnäolo hoitaa mieltä ja sillä saa paljon aikaan. Jos et ehdi pysähtyä itsesi äärelle, niin elämä on yhtä karusellia, matkaa maailmanpyörässä. 

 

Tietoisuus-käsite upposi myös minuun. Jos tutkit omaa varjoasi, pystyt kunnioittamaan toista ihmistä. Tietoisuus liittyy myös siihen, että jos on utelias kaikenlaisille kysymyksille ja ilmiöille täällä maailmassa, niin maailmankuva avartuu ja tietoisuus lisääntyy, on helpompi elää, kun ymmärtää asioita. Intuitio on myös mielenkiintoinen asia, se on siis jonkun aavistamista, eikä sitä voi järjellä selittää. Ja tietenkin ne klassikkokäsitteet alkoholin vaikutus perheisiin ja hyvän toimivan parisuhteen elementit ovat myös tärkeitä asioita kirjoissa. 

 

Hellsten kirjoittaa lämpimästi ja kauniisti, niin että jokainen voi asiat ymmärtää. Kirjat avartavat, rivien välistä voi kuulla myös kokemuksen syvän rintaäänen, ja niistä tehdyt oivallukset.

 

Nimimerkki: Elämä on ihmisen parasta aikaa

 

***

 

Oma Huikeushetkeni:

Kun luin kirjasi Virtahepo olohuoneessa, niin se viimeistään avasi minut ymmärtämään, millaista oli elää isän alkoholismin varjossa. Olen ymmärtänyt häntä jo pitkään, vaikka vaikea oli hyväksyä se, millaista elämämme oli hänen viimeisinä vuosinaan. Minä huolehdin hänestä, mutta myös laitoin rajat. 

 

Isäni oli orpo poika, joka lähti karjalasta kolmen sisaruksen kanssa pakoon sotaa. Isäni oli tuolloin 14-vuotias ja hyvin yliherkkä. Kun olin 16-vuotias isäni juominen alkoi kiihtyä ja kun olin 22-vuotias niin hän kuoli järkyttävien tapahtumien seurauksena. Veljeni oli tuolloin 9-vuotias. Olin itse 16-vuotiaana vakavassa rattijuopon aiheuttamassa auto-onnettomuudessa, josta tuli aivovammoja, kaularanka oikeni taakse, tuli epilepsia ja fibromyalgia kipusairaus. Siitä asti olen elänyt päivittäisten järkkyjen kipujen kanssa. 

 

Katkera en ole, vaan kiitollinen että olen yhä hengissä ja olen saanut tehdä rakastamaani työtä ja että minulla on ihana tytär, mies, äiti ja huikeita ystäviä. En anna periksi kivulle kuin pahimpina päivinä. Elämästä pitää nauttia niissä hetkissä, joissa pystyy toimimaan. Ylikiltin tytön maailma sai toisen kovan kolauksen, kun rakastamani mies, tyttäreni isä myös alkoholisoitui. Silloin ymmärsin, että seuraan äitini esimerkkiä. Olin ottanut hyvän, mutta yliherkän ja äidin alistaman miehen. Erosimme, kun tytär oli 13-vuotias, jolloin mies otti onneksi elämänsä haltuun ja lopetti juomisen. Hän haki ja sai apua AA:sta. Tämä tapahtui 30 vuotta sitten. Olemme olleet ystäviä pitkään ja myös nykyinen mieheni ja exäni ovat ystäviä. Tässä hieman taustaani. 

 

Kun luin Virtahepo olohuoneessa kirjaasi, alkoi oman elämäni kiemurat saada tolkkua ja aloin ymmärtää omia valintojani, niiden syitä ja seurauksia. Nykyinen mieheni on käynyt läpi narsisti-isän viemän itsetunnon ym. ongelmat terapiassa ja meillä on hyvä liitto. Tuemme toisiamme ja nautimme toistemme seurasta. Mieheni on herkkä toisaalta, mutta imitaattorina se on hänelle tärkeä voimavara. 

 

Kiitos Virtahepo olohuoneessa teoksestasi. Se sai minut ymmärtämään, paitsi itseäni myös isääni ja ex-miestäni. Minusta on tärkeää selvittää omat ongelmat ja taustat esim. terapiassa. Kirjastasi sain itse loppusilauksen ja ymmärryksen, että olin oikealla tiellä. Olen sanonut ystävilleni, jotka kiihkoillen lukevat milloin mitäkin kirjaa, ettei mikään henkisen kehityksen kirja ole jumalansanaa vaan ennen kaikkea auttaa ymmärtämään paremmin itseä ja omia valintojaan. Näin kävi Virtahepo olohuoneessa teoksesi osalta. Olen suositellut teostasi monille saman asian kanssa painiville. 

 

Nimimerkki: Arja

 

***

 

Oma Huikeushetkeni:

Tämä huikeushetkeni ei liity mihinkään kirjaasi. En ole lukenut yhtään kirjaasi. Koronavuonna en ole pystynyt osallistumaan seurakunnan keskusteluryhmään, joten mietin, miten voisin hoitaa hengellistä elämääni. Samaa oli miettinyt toinenkin ryhmän jäsen. 

 

Päätimme, että luemme jostakin kirjasta muutaman kappaleen. Kerran viikossa samana päivänä ja samaan kellonaikaan soittelemme ja keskustelemme lukemastamme. Ensimmäisen lukemamme kirjan jälkeen valitsimme Anthony de Mellon HAVAHTUMISEN luettavaksemme. Kirjahan oli myyntimenestys aikanaan. 

 

Emme millään tahtoneet ymmärtää kirjan sanomaa. Totesimme että varmasti se jonakin päivänä kirkastuu. Ja kirkastuminen tapahtui, kun molemmat katsoimme Alfa TV:n ohjelmaasi, jossa keskustelit Eero Milonoffin kanssa. Oivaltamisen tunne oli valtava-KIITOS. Osasit selittää asiat ymmärrettävästi, ja me olimme kypsät vastaanottamaan. Tulemme jatkamaan keskustelujamme ja seuraava kirja on varmasti joku kirjoistasi. Siunausta elämääsi ja toivon, että Jumala käyttää sinua vielä pitkään lähimmäisten auttamiseen.

 

Nimimerkki: Matkalla rakkauden maahan.......

 

***

Oma Huikeushetkeni:

Katsoin "sattumalta" ohjelman, jossa oli mukana Eero Milonoff. Jaan muiston: - 2-vuotias tyttäreni oli leikattu kolme kertaa vaikean sydänvian vuoksi. Tulimme rutiinitutkimuksiin Lastensairaalaan. Olimme syömässä sairaalan ruokalassa, kun korvat alkoivat soimaan, kaikki äänet katosivat, myös värit. Tiesin. Enkeli lensi ohi. Sanoin puolisolleni varovasti, että älä säikähdä mutta nyt on sattunut jotain. Menimme osastolle... hoitaja kävelee vastaan pitkää käytävää.. vaimo putoaa polvilleen...


Vuosia myöhemmin näin unen, jossa olin kasvoiltaan muodottomien tuomareiden tuomittavana. He istuivat valtaistuimillaan puolikaarimaisessa tilassa ylhäällä, valtaistuimillaan tuomitsemassa. Lähdin pakoon ja pimeillä kaduilla juoksin ja liukastelin ruumiiden päällä. Ajattelin, etten ole tehnyt kenellekään pahaa. Minut tempaistiin jonnekin ylös, eteisen kaltaiseen tilaan, jossa oli suuri ovi. Oven reunoista kajastui niin kirkas valo, että ajattelin ettei järkeni kestäisi sitä nähdä, jos ovi avattaisiin. Tilassa ei ollut ääntä, oli kaikki äänet, ei värejä ja samalla kaikki värit. Siellä oli kaikki ja ei mitään. Alku ja loppu. Tyttäreni ääni sanoi "isi, minulla ei ole mitään hätää". Heräsin lapsen itkuuni ja itkin sieluani puhtaaksi.


Kiitos hyvästä ja tärkeästä ohjelmasta... ja kun kuulitte tarinani.

LAPSI ON IHMISEN ISÄ
Lapsi on ihmisen isä.
Juuri nyt on aika.
Kaikki mitä tulee tapahtumaan huomenna
tapahtuu jo tänään.
Miksi emme tiedä sitä?
-Claes Andersson- 1974

 

Nimimerkki: Martti

 

***

 

Oma Huikeushetkeni:

Kiitos Tommy, eheyttävistä ja voimaannuttavista teksteistäsi. Kun sydän on mennyt rikki toistuvasti ja sitä on laastaroitu miten, kuten, lempeät ja rakentavat tekstit saavat ihmeitä
aikaan: elämä voi sittenkin yllättää.

 

Nimimerkki: Paula

 

***

 

Oma Huikeushetkeni:

Kirjasi Enää en pelkää, Se on ollut apuna, tukena sielunhoito terapian yhteydessä muuttamassa vääristynyttä Jumalan kuvaani, avaamassa uusia rakentavia ajatuksia, kertoo kauniisti meidän Rakkaudellisesta Jumalasta. Kirja on ollut siis apunani muuttamassa käsityksiäni rakastavasta Jumalasta. Se on ollut vapauttavaa. 

 

Kiitos hyvästä työstäsi Tommy!

 

Nimimerkki: Mhak

 

***

 

Oma Huikeushetkeni:

Kirjasta "Enää en pelkää". Luku "Häkkiin suljettu" "Kun Jumala on määritelty ja saatu haltuun, hänet suljetaan häkkiin, jonka nimi on lahko." "Lahkon ylläpitäminen edellyttää vallankäyttöä, ja koska lahkon valta on suoraan Jumalalta, sitä on äärimmäisen vaikea kyseenalaistaa. Kun kasvaa pienestä pitäen tällaisen lahkon jäsenenä, katsoo aikuisena todellisuutta uskonnollisen vääristymän lävitse. Elämästä epätodellisuudessa on tullut silloin todellisuutta, ja siitä on vaikea poistua. Lahko ei paljastu, koska kukaan ei näe, mitä sen sisällä tapahtuu." 

 

Kukaan ei myöskään nähnyt, mitä minun lapsuudenperheessäni tapahtui. Tämä lahko kohdallani oli lapsuudenperheeni. Lähinnä äitini oli se, jolla oli taivasten/helvetin valtakunnan avaimet. Koska hän ei suostunut kohtaamaan itsessään olevaa vihaa, niin minusta tehtiin tuon vihan symboli. Minua nimitettiin saatanaksi ja perkeleeksi sekä Jeesuksen sanoihin vedoten (fariseuksille tarkoitettu) "kyykäärmeen sikiö" ja "sinä olet kuin valkeaksi kalkittu hauta ja sisältä täynnä kuolleiden luita". Syy oli se, että uskalsin ilmaista myös vihantunteita. Äitini mukaan minun ei olisi koskaan pitänyt syntyä ja että olen pahempi, kuin saatana. Minulle ei kuulunut armo ja olen helvettiin matkalla. Minut kuulemma pitää antaa saatanan haltuun. Minulla ei ole pääsyä taivaaseen. Koska isäni oli heikompi osapuoli, niin hän myötäili äitiäni. 

 

Vuosikymmenet kamppailin "helvetin kansalaisena" ja yritin pelastua. Myöhemmin alkoi valjeta, ettei Raamatussa missään mainita: yrittää pelastua. Pelastus on jo valmiina. Kyse on vain vastaanottamisesta. Pitkään olen käsitellyt asioitani eri tahoilla. Siis vuosikymmenet… 

 

Lähimenneisyydessä luin kirjan "Enää en pelkää". Se oli kuin viimeinen niitti siihen, että minun äitini ei ole Jumala. Ei siitäkään huolimatta, ettei ole kuulemma tarvinnut koskaan pyytää keneltäkään anteeksi, koska ei koskaan ole mitään pahaa tehnytkään. Seurakunnassa hän oli pidetty, koska oli kuin hunajaa muille. Tämän vääristymän olen aina järjen tasolla ymmärtänyt, mutta se ei saavuttanut "sydäntäni" eli tunnetasolla äitini sana oli totuus minusta ja myös "Jumalan sanaa". 

 

Nyt olen vihdoin vapaa, enkä enää katso taaksepäin!!! Minun Jumalani on kaiken yläpuolella! Myös äitini. Myös olosuhteiden. Olen jo antanut anteeksi, koska Jumalakin on antanut minulle anteeksi minun syntini. Kiitos Tommy kirjastasi "Enää en pelkää"! Se on ollut kohdallani yksi parhaimmista!

 

Nimimerkki: Anneli

 

***

 

Oma huikeushetkeni:

Siitä huikeushetkestä on noin 25 vuotta. Olin lähes 50-vuotias, kun rohkenin erota 28 vuoden avioliitosta. Opiskelin uutta tiedotusalan ammattia ja psykologian opintojen oheislukemistona oli kirja VIRTAHEPO OLOHUONEESSA. Opettaja suositteli sitä meille keski-ikäisille naisille, koska läheisriippuvuutta ja alkoholismia oli monessa perheessä. Minä torjuin koko suosituksen ja kuittasin, ettei minun perheessäni mitään ongelmia ollut. Siis klassinen kieltäjä rynnisti eteenpäin. 

 

Kun sitä eroa ei enää päässyt karkuun mihinkään ja itsetuhoiset ajatukset kiersivät yötä päivää, löysin itseni lopulta uudesta asunnosta kaupungissa nimeltä Lahti. Muistan siitä keväästä aina sen kirjastoreissun, kun se VIRTAHEPO OLOHUONEESSA löytyi Lahden kirjastosta äänikirjana. Minulla oli siinä puolityhjässä vuokra-asunnossani kasettinauhuri, huom. kasettisoitin, ja siitä se matka vasta alkoikin. 

 

Makasin siinä asunnon lattialla ja kuuntelin ja vaihdoin taas uuden kasetin ja kuuntelin ja sitä matkaa tein kauan, viikkoja ja kuukausia. Että joku tiesi, minusta niin tarkkaan kaiken, se oli se HUIKEUSHETKI. KIITOS Sinulle, pelastit minut. 

 

Nyt olen jo 75 vuotias, ja muutama muukin kirjoittamasi kirja on auttanut nousemaan ja jatkamaan. Muuten, olen itsekin kirjoittanut jo kolme kirjaa. Ensimmäinen oli Häpeään sidotut, toinen Häpeäketju ja nyt painossa on Rohkeat naiset. 

 

Nimimerkki: HUI HAI HETKI

 

***

 

Oma Huikeushetkeni:

Wau❣️ Kiitos suuresti keskustelusta Leppäsen kanssa "Läsnä" ohjelmassa!! Läsnäolo ja sen opettelu on aiheena itselleni ajankohtainen. Neljän vuoden terapiajakson ja erittäin kovan työn tuloksena, alan vähitellen taipumaan läsnäoloon. Ymmärtämään mistä on kyse ja kykenemään siihen. Suorituskeskeisenä, kalenteri täynnä ihmisenä, hylkäsin aikoinaan itseni ja omat tarpeeni. Tapa jolla käsittelit aihetta, oli erittäin puhutteleva! Omaa analyyttistä mieltäni kiehtoi erityisesti se miten toit esiin läsnäolon hetkessä, jossa ei ole ajan käsitettä, joka on oikeastaan ikuisuutta. Ja miten läsnäolo on aikajanalla kuin piste, joka liikkuu janalla. Tämä jakso ja läsnäolon käsittely oli itselleni ja omassa prosessissani suorastaan käänteentekevä! Kiitos siitä! Sain tästä lisää eväitä omalle matkalleni itsetuntemukseen ja läsnäolon opetteluun. Aion katsoa muutkin keskustelut, nyt kun ne löysin! 

 

Nimimerkillä: Sari 

 

***

 

Oma huikeushetkeni:

Hei Tommy! Elettiin vuotta 1992. Opiskelin silloin lastenhoitoalaa. Opinnäytetyön aiheeksi etsin kirjallisuutta, joka kertoisi alkoholisti perheen lapsista. Kirjallisuutta oli vaikea löytää, mutta sitten löysin kirjan Virtahepo olohuoneessa. Esittelin sen opettajalle, mutta hän koki kirjan käsitteet vaikea selkoisena, mutta sain siitä kuitenkin aihealueita työhöni. Voin, sanoa että kirja muutti elämäni. 

 

Olin alkoholistiperheen lapsi, jossa isäni oli alkoholisti. Hän oli perheessämme elämäni ensimmäiset 5 v kunnes vanhempani erosivat. Syynä alkoholismi, isän mielisairaus, uskottomuus ym. lieve ilmiöt. Minulla ei ole mitään muistikuvia isäntäni, siitä että hän koskaan olisi asunut kanssamme. Toki tapasimme myöhemmin vuosien jälkeen, kun hän raitistui ja elämä tasaantui. 

 

No mutta kirjaan...kun aloin lukea kirjaasi, olin aivan kuin olisin tipahtanut sellaiseen todellisuuteen, joka oli käsin kosketeltavaa. Luin kuin omaa tarinaani, kaikkeen löytyi samaistumispintaa ja pystyin peilaan elämääni. Läheisriippuvuus oli yksi kipein ongelmani. Olin kuluttanut itseäni useissa miessuhteissa ja kaikista eniten minua veti puoleensa alkoholistimiehet. Ajattelin, että voin heidät muuttaa, kun vaan rakastan tarpeeksi. Onneksi kukaan heistä ei halunnut sitoutua. Kun luin kirjan ymmärsin, miksi halusin alkoholistimiehen. Vaikka ei ollut mitään muistikuvaa, mitä on elää alkoholistiperheessä se vain tuntui jotenkin niin tutun turvalliselta. 

 

Kun olin lukenut kirjan, olin jo löytänyt SRK yhteyden ja koin voimakasta kutsua hengellisyyteen. Muistan kun rukoilin, että anna mun löytää aivan erilainen mies kuin tähän asti, ei alkoholisti vaan jotakin muuta. Jonkin ajan kuluttua löysin mieheni, jonka kanssa olemme olleet yhdessä kohta 30v. Aluksi minua oudoksutti hänessä se, kun oli niin kunnollinen ja "tolkku". Päällimmäisenä koin turvallisuutta, tajusin, että suurin traumani on turvattomuus ja hylätyksi tuleminen. Matka jatkui kirjojasi lukien, sisäistä eheytymistä etsien ja löytäen. 

 

Terapiaa ja sielun kumppaneita on löytynyt matkan varrella. En tiedä miten polkuni olisi vielä jatkunut ilman kirjaasi. Mutta voin rehellisesti ja vahvasti sanoa, että tämä kirja; Virtahepo olohuoneessa muuttuu elämäni ja sen kulun. Taivaan Isä kiittäen.

 

Nimimerkki: Mimmu

 

***

 

Oma huikeushetkeni:

Hei, Kuulun itse siihen ihmisjoukkoon, joka tunnistaa hyvin haavansa, mutta jolla ei ole koskaan ollut taloudellista mahdollisuutta käydä terapiassa. Siitä syystä kirjasi ovat olleet minulle keino pitää ’nenä pinnan yläpuolella elämän myrskyissä’. Ne ovat antaneet niin paljon konkretiaa ja lohtua!

 

Huikeushetkeni kuninkaaksi tekstiesi pohjalta, on omalla kohdalla kolahtanut sen tajuaminen, että Jumala todellakin puhuttelee meitä/minua kärsimyksen kautta. Mikä rakkaus ja armo tuohon lauseeseen kätkeytyykään, joka samalla on voimalla vapauttanut minut valtavasta häpeästä ja syyllisyyden taakasta! Monia armorikkaita vuosia Sinulle! Kiitollisuudella, Leena

 

Nimimerkki: Leena 65

 

***

 

Oma huikeushetkeni:

Virtahepo olohuoneessa oli valaiseva ja tietoisuutta itsestäni lisäävä teos. Läheisriippuvuuden käsite ja piirteiden tunnistaminen avasivat lukkoja omassa päässäni. Löysin kirjan etsiessäni teoksia itsensä ymmärtämiseen liittyen, enkä aiemmin ollut ajatellut itseäni läheisriippuvuuden näkökulmasta. 

 

En varsinaisesti ole kamppailut sieluni myllerryksen kanssa löytääkseni kipeästi vastauksia, vaan elänyt "sinuiksi" itseni kanssa pitkään jo ennen teoksen lukemista. Silti teoksen myötä pääsin lähemmäs itseni tuntemista. Hyväksyin sen kautta asioita myös omissa vanhemmissani, mitä pidän tärkeänä käänteenä ajattelussani. Toki tämä herätti kysymyksiä, minkälaisia lapsia he sisällään ovat ja kuinka lukossa oman sisäisen lapsensa kanssa. 

 

Kiitos Tommy mieleni sisällön sanoittamisesta ja selvyyden lisäämisestä.

 

Nimimerkki: Ronja

 

***

 

Oma Huikeushetkeni:

Kun minun elämäni pohja sortui avioeron myötä, sairastuin keskivaikeaan masennukseen. En halunnut tavata ketään, enkä halunnut elää. Mietin usein itsemurhaa. Halusin kuitenkin jonkin selityksen siihen, miksi olen maailman pahin ihminen ja miksi joku voi kohdella mua niin pahasti. Silloin löysin Tommyn kirjoja, jotka saivat minua heräämään. Erityisesti iloitsin Tietäjä sarjasta ja Einarin suuresta viisaudesta. Minulle tuli sisäinen tarve osallistua Ihminen Tavattavissa -kasvuohjelmaan. Mietin sitä muutaman vuoden ja kävin psykoterapiassa. Halusin saada nopeita vastauksia ja tuloksia, enkä tajunnut, että sielu on hidas muuttumaan. Lopulta ilmoittauduin kasvuohjelmaan, vaikka pelotti. 

 

Se on ollut huikea matka.... en tiennytkään miten toiminnallisilla menetelmillä voi päästä niin syvälle tutkimaan mikä minä olen ja mitä kaikkia haavoja minulla on… Sitä en osaa pukea sanoiksi, se pitää kokea. Muutamia salaisuuksia ja suurimpia viisauksia, jota olen sisäistänyt, on; Egosta ei pääse ikinä eroon, mutta sitä voi katsoa rakastavasti vierestä. Toiseksi; kaikki on hyvin, koska minulla on juuri ne kärsimykset, jotka minulle kuuluu ja ne on rakkaudella räätälöity juuri minulle.

 

Nimimerkki: Anders

 

***

 

Oma Huikeushetkeni:

Olen nähnyt pitkään unta, joka on toistunut aina saman sävyisenä: Olen tilanteessa, josta ei ole mitään mahdollisuutta selvitä. Usein olen vuoristossa ja kulkemani polku loppuu ja näyttää, että putoan ja tuhoudun, Silloin alankin lentää ja nousen ilmaan, josta katselen ihmetellen selviytymistäni. 

 

Uni on vaivannut minua ja olen yrittänyt ymmärtää sen sanomaa. Sitten löysin kirjan ´ Enää en pelkää`, jossa on luku Vapaan putoamisen tilassa. Tuo luku oli ja on edelleen oma huikeushetkeni, johon palaan aina uudelleen. Nyt ymmärrän, että uni on annettu minulle rohkaisuksi ja elämisen tienviitaksi. Elämän todellisuus on kuin uneni: on vain uskallettava mennä eteenpäin, vaikka pelottaa ja löydettävä se "sisäinen kotka, joka katsoo elämää korkealta." 

 

Kirja `Ènää en pelkää` on ollut minulle huikea lukukokemus - minun huikeushetkeni! Siksi palaan kirjaan aina uudelleen. Tuntuu, että se avautuu joka lukukerran jälkeen yhä syvemmäksi elämän ihmettelyksi. Kirja on auttanut hahmottamaan elämää seikkailuna, jossa opetella kuuntelemaan intuitiota ja vuorovaikutusta Jumalan kanssa. Kiitän hyvää Jumalaa Tommy Hellstenistä, joka sanoittaa kirjoissaan elämää mysteerinä ja antaa lukijalleen huikeita luku- ja lentohetkiä! KIITOS!

 

Nimimerkki: lilli

 

***

 

Oma Huikeushetkeni:

 

Kuulin ihan sattumalla Tommy Hellsteniä TV:ssä. Ehkä se oli vuosi 2017. Hän kertoi vaimonsa kuoleman jälkeisestä mielentilasta. Ymmärsin, että rakkaan menettämisen suru yhdistyi ristiriitaisesti taivaallisen oloon, eli hän tunsi vaimonsa läheisyyttä, toispuolisen läsnäoloa. Jotain semmoista, en muista sanoja. Ymmärsin kyllä mitä hän tarkoitti. Ja se merkitsi minulle paljon, koska tunnistin oman kokemukseni. 

 

Olin vuonna 2015 kesänä menettänyt rakkaani 35 v. on-off suhteen päätteeksi. Mun kokemukseni oli nimenomaan ristiriitainen: itkin 3 viikkoa, samalla tunsin selittämätöntä rakkautta ja se rakkaus on aina läsnä. Minua jopa hävetti, että olen jollain tavalla onnellinen kuin rakkaani on poissa. Kuultuani Tommya, tunsin helpotusta, että joku toinenkin on tuntenut samanlaista tunnetta. Kirjoitin edesmenneestä rakkaastani kirjan (Künkal. Kollektsionääri elu ja armastus,) Kirja on vironkielinen, olenkin virolainen, anteeksi, kuin kirjoitan virheellisesti suomea. Sen jälkeen ostin lipun Tommyn luentoon Lahden Ristikirkossa ja ostin ENÄÄ EI PELKÄÄ kirjan. 

 

Taivastietoisuus on ihana sana. Koko kirja on syli. Kiitos, Tommy Hellsten.

 

Nimimerkki: RALI

 

***

 

Oma huikeushetkeni:

Minun huikeushetkeni on se, kun vihdoin opin ymmärtämään, että Jumala kantaa ja rakastaa minua. Kaikkien niitten uskonnollisten kaavojen jälkeen. Olen lapsesta saakka uskonut Jumalaan, mutta suhde Jumalaan alkoi muuttua oman heräämisen myötä. Kun aloin nähdä vihdoin totuuden itsestäni, mutta myös armollisesta ja rakastavasta Jumalasta. 

 

Vuosikymmeniä taakankantajana ja ylikilttinä ihmisenä toiminut ihminen löytää vihdoin levon ja rauhan. Oppii laittamaan terveet rajat. Ja löytää vihdoin oman syvyyden ja turvan. Löytää rakastavan Jumalan, joka on ollut läsnä koko ajan, kun vain minä olisin pysähtynyt ja ollut läsnä. 

 

Se millä minä heräsin, ei ollut helppo tapahtuma. Elämässä tuli vastaan vaikeita asioita, joissa silmien oli vihdoin pakko aueta ja tarve lähteä itse muuttumaan. Jälestäpäin olen ajatellut, kuinka ihmeellisesti minua kannettiin silloinkin. Asiat olisivat voineet mennä todella huonosti. Nyt olen kiitollinen myös näistä vaikeista ajoista, sillä ilman niitä en olisi herännyt ja lähtenyt kasvamaan. 

 

Olen pääsyt ihmeelliselle matkalle, joka ei ole aina ollut helppoa. Mutta se, mitä minusta kuoriutuu, on uskomatonta. Olen matkalla kohti syvintä itseäni, joksi minut on alun alkaen tarkoitettu. Olen kiitollinen Tommyn kirjoista. Ja ystävästä, joka suositteli minulle ensimmäistä kirjaa "Virtahepo olohuoneessa". Ilman näitä kirjoja, en olisi koskaan alkanut ymmärtää käytöstäni, haavojani, lapsuuttani. Kirjat ovat olleet välillä niin kuin hyvä ystävä, joka kuuntelee mutta tarvittaessa kommentoi. Koin erityisesti kirjan "Tähän olen tullut" erittäin lohduttavaksi ja silmiä avaavaksi. Ja merkillistä on se, että kun olen tätä matkaa tehnyt kasvuprosessissani, on aina löytynyt sopiva kirja ohjaamaan minua sitä mukaa kuin olen kasvanut. Koen jotenkin sen Jumalan räätälöimäksi siunaukseksi. 

 

Matka jatkuu edelleen, vaikka välillä tulee hengähdystaukoja. Sitten jokin uusi asia omassa kasvussani odottaa, jota en oikein ole osannut edes aavistaa tulevaksi. Nyt opettelen sitä, että olen alkanut miettiä mitä tämä tapahtuma elämässäni tahtoo opettaa minulle. Sen sijaan että ensimmäisenä miettisin, miksi tämä tapahtuu minulle. Pikkuhiljaa tämänkin ymmärryksen takaa on paljastunut syviä asioita minulle. 

 

Kiitos Tommy rohkeudestasi, että lähdit itse tälle matkalle ja olet jakanut ne meille kirjojesi muodossa. Olen kiitollinen, että joku ymmärtää ja sanoittaa nämä asiat. Niin että omatkin silmät avautuu.

 

Nimimerkki: Matkalla

 

***

 

Oma huikeushetkeni: 

Noin parikymmentä vuotta sitten käsissäni oli teoksesi "Saat sen mistä luovut". Nuoren aikusen elämä oli hektistä. Sisin kaipasi jotain. Selkeyttä, lepoa ja tarvetta olla rakastettu omana itsenään. Muistan vieläkin tänä päivänä, kuinka kirjasi avasi silmäni rakkauden ja armon maailmaan. Tunteet vyöryivät ja velloivat joka kerta, kun luin teostasi. Ihmettely, suoranainen ilo, mutta myös suru ja pelko olivat lukukavereinani. Tämä oli veret seisauttava ja pohjamudat mylläyttävä matka itseeni. 

 

Näitä matkoja olen muidenkin kirjojesi kanssa kokenut, mutta tämä ensimmäinen on parhaiten jäänyt mieleeni. Teoksesi ovat olleet kuin peilejä elämässäni. Niiden avulla olen voinut olla kasvotusten itseni ja sisimpäni kanssa. Nämä hetket ja matkat ovat olleet äärimmäisen arvokkaita. 

 

Lämmin kiitos Sinulle Tommy!

 

Nimimerkki: Elämän ihmettelijä

 

***

 

Oma huikeushetkeni: 

Morjens ☺️ mun huikeushetkeni oli 90-luvulla kun luin kirjaasi Elämän lapsi, mä itkin vuolaasti, kun joku ymmärsi mun tuskani ja pahan oloni ja se oli todella huikeeta. 

 

Kiitokset Tommy

 

Nimimerkki: Enklu

 

***

 

Oma huikeushetkeni: 

Me puolisoni kanssa kuuntelimme rakkaudesta kertovaa kirjaasi äänikirjana. Äänikirja tuli kännystäni. Kännykkä oli sänkyjemme välissä olevalla yöpöydälläni. Uskon sinua, kun sanot että kenenkään ei pitäisi syödä lääkkeitä. Kaikilla pitäisi ihminen olla tavattavissa. Kaikilla pitäisi olla terapeutti.

 

Nimimerkki: Venla Taulu

 

***

 

Oma huikeushetkeni: 

 

Liittyy kirjaasi ”Tietäjä”, ja tämän kohdan tässä kirjassa vuoksi minulla on kaikki kolme Tietäjä -kirjasarjan kirjaa sekä monta muutakin kirjaasi. Kerron hieman taustaa ensin. 

 

Olin kirjaa lukiessani vaikeassa elämäntilanteessa halvaannuttuani ja koettuani kuntoutuessani lukuisia takapakkeja innokkaasta yrittämisestä huolimatta. Ja tähän kun tuli vielä parisuhteen hajoaminen ja tilanne, jossa lapset kolme olivat "Lentäneet pesästään", ja tuli myös avioero, ja olinkin yksin suuressa talossa, jossa aiemmin oli kaikunut lasten ja lemmikkieläinten kuin myös vaimon ja meidän lukuisten yhteisten ystävien äänet, olikin yks kaks hiljaista. 

 

Olin sängyssäni yöllä lukemassa tuota Tietäjä -kirjaa ja tulin kohtaan, jossa Einari keskustelee kanssasi siitä, miten on "Rakastatko sinä todellakin itseäsi?". Sinulla tuli, jos oikein muistan tuon kohtauksen, mieleesi vastaväitteitä tälle "Älyttömälle kysymykselle" mutta jäit kuuntelemaan mitä Einarilla oli mielessään. Hän jatkoi "Jos todella rakastat itseäsi, rakastat ihan kaikkea ja kaikkia elämässäsi myös niitä ikäviä kokemuksia, sillä ilman niitä et olisi juuri se ihminen, joka olet juuri nyt". <3 

 

Tiedätkö minä luin tuon kohdan kolmeen kertaan keskellä yötä ja nousin lukemaan istuvaan asentoon ikään kuin imien tuota ajatusta vielä voimakkaammin sisääni. Muistan tuon hetken vieläkin vuosien jälkeen, sillä se kosketti kohtaa minussa tuolla sisällä ja jätti pysyvän jäljen. Olen tehnyt erilaisia vapaaehtoistöitä halvaantumiseni jälkeen pian 30 vuotta ja vetänyt sellaista peliriippuvaisten tukiryhmää sekä toiminut tukihenkilönä niin selkäydinvammaisille kuin oppimisvaikeuksista kärsiville nuorille ja alkoholisteille. Tunnustan usein kertoneeni tuosta lukukokemuksestani silloin kerran yöllä, sillä olen havainnut, että todella usein näillä ihmisillä juuri on suuri puute itsensä arvostamisen ja rakastamisen kokemuksista. 

 

Kiitos Tommy ja Einari, olen nyt vahvempi kuin koskaan suhteessani omaan itseeni. Hyvää Kevättä.

 

Nimimerkki: TapsaPappa

 

***

 

Oma huikeushetkeni: 

 

Vuonna 2009 kirjoitin opinnäytetyötäni Turussa pienessä yksiössäni. En ollut saanut tekstiäni vielä kasaan, mutta mielessä kyti selkeä ajatus siitä, mitä aion työssäni viestittää. Lähdin kirjastoon etsimään jotakin kirjallisuutta, millä pääsisin alkuun. 

 

Tartuin hyllystä Hellstenin kirjaan "Ihminen tavattavissa - kohtaamisen taito (2001)" ja ajattelin, että tästä kirjasta saan varmasti olennaisimman ainesosan työhöni. Opinnäytetyöni kertoo siitä, kuinka soitonopettaja voi halutessaan olla tukemassa oppilastaan ihmisenä kasvamisessa ja mahdollisen surutyön kanssakulkijana aidon kohtaamisen ja musiikin kautta. 

 

Työ oli menestys ja sisällöllisesti se on toiminut oman opettajanuran punaisena lankana useiden vuosien ajan. Mielessäni kyti myös toive siitä, kunpa Tommy itse lukisi työni! :) Myös "Virtahepo olohuoneessa" on auttanut ymmärtämään monia elämän kysymyksiä. Virtahepo osaa pukeutua monenlaisiin asuihin. 

 

Omakohtainen virtahepo olohuoneessa näyttäytyi sairauden asussa, kun oma äitini taisteli syöpää vastaan kymmenen vuoden ajan. Virtahevon tunnistaminen sanoittaminen on auttanut sen merkityksen ymmärtämisessä ja surutyössä etenemisessä. Surutyö, läsnäolo, musiikki ja taiteet, Tommy Hellstenin kirjallisuus, Raamattu. Nämä ovat kulkeneet mukana elämässäni monet mutkat. 

 

Kiitos Tommy, kun otit riskin ja avasit elämääsi ja kokemaasi meille lukijoille. Se todella kannatti! Kaikkea hyvää sinulle juhlavuoteesi ja elämääsi!

 

Nimimerkki: Muusikko

***

Oma huikeushetkeni: 

Noin 15 vuotta sitten sain suosituksen silloiselta koulukuraattorilta lukea/tutustua Tommyn Virtahepo Olohuoneessa kirjaan. Sen tein ja se aloitti niin HUIKAISEVAN UPEAN matkan ihmisyyteeni ja elämäni esanssiin, että en ole hetkeäkään katunut sen kirjankannen avaamista. Luin tuon kirjan kuin hypnoottisessa tilassa, tein muistiinpanoja, sekä kirjoittamalla että omaan mieleen, ja loistin. Koko maailma loisti kyyneleideni läpi. Ne olivat kyyneleitä, jotka oli haudattu syvälle. Niiden irti repiminen sattui, mutta tuntui hyvälle, kuin pitkä, äärimmäisen fyysinen rasitus, joka tuntuu jo menevän sietokyvyn yli, mutta sen pisteen ohitettuasi, lennät kevyesti kuin haukka. 

 

Asioita alkoi pulputa sisältäni, avauduin. Sitten taas sulkeuduin, häpesin, itkin häpeääni, pelkäsin että jos minä alan käsitellä asiaa, mitä muut siitä ajattelevat. Ne aikoja sitten olohuoneen maton alle lakaistut roskat, ja se virtahepo tulisikin näkyville ja todeksi. Eniten pelotti se mitä se tekisi minulle. Koska tajusin juurikin seuranneeni sitä isäni jalanjäljissä tajuamattani. Pakenin itseäni ja häpeääni isääni kohtaan saman pullon pohjalle piiloon. Peilistä minua katsoi miehenalku, josta en pitänyt, en ollut mitään, en uskaltanut mitään, en halunnut mitään. No naista ja viinaa halusin. Sitten se toinen vietiin pois. Tyttöystävä jätti. Viina jäi. 

 

Se haisi. Koko elämä haisi. Minä haisin. Viinalle. Elämäni oli muottiin pakotettua, yritin olla jotain muuta kuin isäni. Mutta olinkin kuin isäni. Olin jo aikaisemmin nähnyt mitä se tuo tullessaan. Olimme tyttösystävän kanssa keskustelleet asiasta ja olin päättänyt, että avaan sen pelkäämäni oven, sen jossa luki Kurre, koulukuraattori. Pari viikkoa aikaisemmin olin avautunut tyttöystävälleni hänen ystävänsä syntymäpäivillä, ja aika pahasti häntä henkisesti alistanut ja suoraan sanottuna vittuillut hänelle. Ja se syy ei ollut hänessä vaan siinä, kun syntymäpäivillä ei ollutkaan alkoholia, jota olin odottanut. Se minua otti päähän, kun en muka osannut ilman sitä pitää hauskaa, enkä osannutkaan. Jossen saanut sosiaalisissa tilanteissa alkohoolia, olin todella pahalla päällä, sillä enhän nyt halunnut kenenkään tuntevan minua kaiken sen päälle rakennetun kuoren alla! Ei herraisä! Ei sentään, liian pelottavaa. 

 

Virtahepo Olohuoneessa avasi kaiken. Luin kirjaa ja puhuimme istunnoissamme kuraattorin kanssa miltä minusta tuntui, ja mitä olin saanut kirjan mistäkin osasta. Pitkästä aikaa elämässäni tuo kirja avasi silmäni, se avasi myös minut, minun sydämeni kiinni olleet raskaat kannet, ja vallihaudat tulvivat eloa ja laskusilta päästi sisään valoa ja elämää sisääni. Tuntui kuin olisin syntynyt uudelleen. Lukiessani minulla oli usein, ja on vieläkin kuin humalainen noste. Tai ehkä se on jumalainen noste? On kuin kehoni säkenöisi, kuin lävitseni virtaisi suoraa sähköä, kuin olisin pilvessä. Aivan kuin olisin siis vetänyt jotain huumeita. Itken ja tunnen vahvasti, virtahepo on ainakin osittain pois olohuoneesta!

 

Nimimerkki: WaheGuru

 

***

 

Oma huikeushetkeni:

Olin vanhempieni kesämökillä. Kevät oli puhjennut täyteen loistoonsa ja tarjosi minullekin tilaa pimeydestä toipumiseen. Olin juuri opettelemassa olemaan itseni kanssa, sillä se oli vuosien ajan ollut melkein mahdotonta. Etsin vastauksia tarkoitukseeni: kuka olen, mitä haluan ja miten pystyn enää ikinä jatkamaan elämääni kaiken jälkeen. Olin palanut loppuun, ja tuntui, että minusta ei ole mitään jäljellä. Kyseenalaistin jopa oman olemassaoloni. 

 

Huomasin isosiskoni lukevan paljon Tommy Hellstenin kirjoja. Hän tarjosi minulle yhden Hellstenin kirjoista: Saat sen mistä luovut: Elämän paradoksit. Olin hyvin ennakkoluuloinen, sillä en ole koskaan pitänyt kirjojen lukemisesta tai uskonut niiden voimakkuuteen. Kuitenkin jokin valonpilkahdus sisälläni päätti sallia minulle hyvää ja yrittää vielä etsiä sitä jotain, joten otin kirjan. 

 

Melkein jokainen kesäaamuni siitä hetkestä lähtien meni tällä samalla kaavalla: laitoin Pekka Simojoen Ylistys -albumin cd-levyn soimaan, ja tanssin. Otin mukaani kirjan ja kupin teetä ja kävelin rantaan riippukeinuun. Kun en lukenut kirjaa, kirjoitin, maalasin ja vietin enemmän aikaa rakkaiden kanssa kuin aikaisemmin. Käytin koko kesäni yhden kirjan lukemiseen. Saatoin joskus lukea sivun tai pari ja joskus en ollenkaan, mutta tunsin, että luovuuteni alkoi kukkimaan ja jokin taiteilija sisälläni muutti kaiken. 

 

Suhtautumiseni itseeni, muihin ja koko elämän tarkoitukseen muuttui. Tunne ja olo oli sanoin kuvaamaton. Tuntui, että jokin uskomattoman suuri ja maata kantava voima asuisi minussa. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin vapaa. Olin vapaa kahleistani, traumoistani ja kaikesta siitä synkkyydestä. Löysin tarkoituksen kaikkiin traumaattisiin kokemuksiini ja aloin olla suunnattoman kiitollinen synkimmistäkin ajoista. Löysin itseni ja olemisen aivan uudella tavalla. Näin maailman ensimmäistä kertaa värikkäin, ehjin ja valoisin silmin. Olin kuin uudesti syntynyt. Kiitos rakastavan perheen, kirjan ja Kaikkivaltiaan Luojan.

 

Nimimerkki: Aliisaelle

 

***

 

Oma Huikeushetkeni: 

Hei, kirjoittelen omakohtaisesta kokemuksestani kirjoihinne perustuen. Elettiin vuotta 2016 kevät talvea ja olimme isoisäni kanssa metsähakkuulla, joka oli meidän yhteinen harrastus. Isoisän lähtökohdat olivat sellaiset, että hän opetteli kävelemään loukkaantumisesta johtuen uudelleen. Istuimme isoisäni kanssa nuotion äärellä ja ihmettelimme luontoa ja oltiin läsnä hetkessä. Sanoin hänelle silloin: ”Kun minä olen isoisä, niin on mukava käydä tässä metsässä omien lapsen lapsien kanssa ihmettelemässä, että tässä me teimme metsätöitä kanssasi.” Ja hymy nousi kasvoillesi. Se hetki antaa minulle edelleen ja tunnen, että olet hengessä mukana❤️ Muistan myös, kun 2016 kevään aikana pysähdyin monesti hänen kanssaan juttelemaan, vaikka toinen sisäinen ääneni käski ”liikkeelle, on kiire!” Kuuntelin onneksi isoisääni ja jälkeen päin, olen oppinut ja vaurastunut kaikin puolin paljon enemmän kuin, että olisin kiireessäni ohittanut isoisäni juttutuokion. Kiitos kaikesta, että saan kirjoittaa näitä ajatuksia. 

 

– Mikko

 

***

 

Oma Huikeushetkeni: 

Hei! Olin tyttösenä v.1979 vakavassa auto-onnettomuudessa. Siihen aikaan ei annettu terapiaa, vaan piti itse selviytyä, niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Vanhemmilleni tämä oli myös vakava tilanne, isäni käytöstä en ymmärtänyt. Tästä jäi itselleni valtava syyllisyys ja häpeä, koin että kaikki oli minun syytäni. Kunnes n. 30-vuotiaana "sain käteeni" Virtahepo olohuoneessa. 

 

Itkin ja luin, itkin ja luin, pystyin lukemaan vain pieniä pätkiä kerrallaan, samalla kun työstin aikaisempia kokemuksia ...ja toivuin, valtava vuosien paino putosi hartioilta, pystyin eheytymään tuosta vuosien painolastista! ...luin vielä 2 seuraavaa kirjaakin, mutta "Virtaheposta" sain eniten. 

 

Kävin joskus Raumalla kuuntelemassa Tommya ja pyysin vanhaan Virtahepokirjaani hänen nimikirjoitustaan, piti kiittää häntä ja sanoa, että tämä on ollut elämäni 2.tärkein kirja, enpä tohtinut, oli niin suuri tunnelataus. Kiitos tästä tilaisuudesta kiittää häntä "eheästä elämästä." 

 

Nimimerkki: Kirsikka

 

***

Oma Huikeushetkeni:

Oli alkukesä. Huoli isästäni oli kasvanut kasvamistaan, ja kun hän päätyi sairaalaan, ajattelimme keuhkoahtauman olevan pahenemisvaiheessa, ja varauduimme siihen, että jatkossa kotiapu ja minun, sekä sisareni tiiviimpi läsnäolo olisi tarpeen. Samaan aikaan vastikään ostamassamme talossa pidettiin talkoita, eli organisoitiin ihmisille välineet, suojavälineet ja tehtävät, ja hoidettiin muutakin elämää siinä ohessa. Jotkut talkooporukasta majoittuivatkin meillä. 

 

Jälkeenpäin en tiedä, miten selvisin siitä kaikesta - mutta yhden auttavan tekijän voin ehdottomasti nimetä: Tommy Hellstenin kirjat, joita äänikirjoina kuuntelin. Maalisuti kourassa rakennustelineellä istuessani aloin viimein ymmärtää, mitä Tommy tarkoittaa puhuessaan Jumalasta, tai rakkaudesta, joksi tätä voimaa itse sanon. Huikeushetkeeni sisältyy siis lohtua ja turvaa, jota sanat toivat. Ne kannattelivat minua ja auttoivat jaksamaan vaikean vaiheen läpi. 

 

Isäni sai viimein syöpädiagnoosin ja kuoli tuolla sairaalareissulla. Suruani läpi eläessäni tässä vuoden aikana olen silloin tällöin ottanut uudelleen kuunteluun Tommyn kirjoja, kun tunnen että tarvitsen kannattelua. Onneksi ei tarvitse kantaa itseään kokonaan itse! Kiitos joka sanasta.

 

Nimimerkki: Tanja P

 

***

 

Oma Huikeushetkeni: 

On vuosi 1977. Itse en muista siitä mitään, koska olen hädin tuskin yksivuotias, mutta tosi tarina kertoo seuraavaa. On taas se päivä, kun isä on hakenut minut naapurista hoidosta ja on alkanut ryyppäämään. Olen alle yksivuotiaana päässyt ryyppykavereiden mukaan ihka ensimmäisiin ryyppyjuhliin. Äiti on lähtenyt yövuoroon tehtaalle töihin. Jossain vaiheessa yöllä äiti saa puhelun töihin. Ryyppyjuhlat ovat päättyneet. Isäni on sammunut ja hänen ryyppykaverinsa on unohtanut lompakkonsa meille. Ehkä häpeä on liian suuri, koska äiti ei soita talonmiestä apuun. Puolilta öin hän matkustaa puoli tuntia junalla tullakseen avaamaan oven. Isä makaa sammuneena ja minä istun paitaressussa likaisessa vaipassa lattialla. Palava kynttilä ikkunalaudalla verhon vieressä. Haluaisin uskoa, että suojelusenkeli olkapäilläni. Tätä repaleista, loputtomien katteettomien lupausten arkea elettiinkin sitten seuraavat 23 vuotta, isäni viimeiseen hengenvetoon asti. Hän sai kuolla rakastamaansa Kuningas Alkoholiin, 2,8 promillea aivonesteestä mitattuna. 

 

Luonnollisesti näin sairaan ja epänormaalin lapsuuden elettyäni, olin itsekin ihan sekaisin ja hukassa. Vasta vähän isän kuoleman jälkeen sain käsiini Virtahepo olohuoneessa kirjan. Sen myötä alkoi toipuminen. Ymmärsin, että vika ei ollutkaan minussa. En voinut mitenkään rakastaa sairasta isääni raittiiksi. Hänen juomisensa ei ollutkaan minun syytäni. Ymmärsin myös, että valitettavasti myös äitini on sairas, vaikka ei alkoholisti ollutkaan. Minun tehtäväni on nyt katkaista heidän haavojensa ketju. Oivallukset eivät mene heti käytäntöön, vaan takana on jo pari vuosikymmentä työtä ja itsereflektointia. 

 

Oman huikeushetkeni koin viime vuonna. Ehkä se sopi siihen hyvin, koska vuosihan oli hyvin erikoinen ja vaikea monella tapaa. Minulle vaikeudet ja haasteet ovat kuitenkin olleet lapsesta asti arkipäivää. Normaalia. Täysin epänormaalissa kasvuympäristössä. Elämä antoi vihdoinkin hyvää. Pääsimme muuttamaan ihanaan uuteen kotiin rauhalliselle paikkakunnalle. Korona ja oma taloudellinen tilanteeni kuitenkin pakottivat ajattelemaan luovasti. Aloin kokeilla erilaisia kädentaitoja. En edes tiennyt, että osaan mitään, koska kukaan ei koskaan lapsena kertonut, että olisin missään hyvä. Aloin koristella vanhoja esineitä ja annoin niille samalla uuden käyttötarkoituksen ja elämän. Syksyllä 2020 sain eräästä kuolinpesästä pari kassillista vanhoja viinapulloja. Samannäköisiä, joita olin varmaan jo siellä ryyppyjuhlissa päässyt pyörittelemään. Pesin kaikki pullot ja maalasin ne. Sen jälkeen koristelin ne vielä pitsikauluksin. Syntyi mallisto "Madame", "Mister" ja "Maid". Kuinka irvokasta elämä voikaan olla. Alkoholistin aikuisena lapsena tein sairaista muistoistani jotain näin kaunista. Talossa, joka on lohkottu 1900 luvun alun Alkoholiliikkeen pääjohtajan maista. Ei ehkä sittenkään sattumaa. Enkä voi muuta kuin samaistua siihen puutarhan kauneimpaan kukkaan, joka sekin paskasta ponnistaa! 

 

Kiitos Tommy kaikista kirjoista ja tekemästäsi työstä. Niillä on merkitystä!

 

Nimimerkki: Minäkin selvisin

***

 

Oma Huikeushetkeni: 

Minulla oli pieni lapsi, mies ja omakotitalo. Mies eli elämäänsä aika lailla samaan tapaan kuin poikamiehenä ollessaan, miehen kaljoittelu ja sen ikävät lieveilmiöt tuntuivat hyvin vahvasti koko perheen elämässä. Fyysistä väkivaltaa ei ollut eikä rahahuolia, mutta se henkinen ilmapiiri, kaikki sekoilu ja epävarmuus. Olin hyvin ahdistunut ja turvaton, silti minun täytyi olla kivijalka, vahva aikuinen, joka ei horju, pitää langat käsissään ja on lapselle turvallinen ja luotettava vanhempi. 

 

Ajan myötä ahdistuin lisää, lisää ja lisää. Jostain syystä ostin kirjan Virtahepo olohuoneessa, olikohan se ilmestynyt juuri niihin aikoihin, en muista ihan tarkkaan. Luin kirjan ja muistan sen tuoman vapautuksen tunteen hyvin selvästi, jotenkin tajusin, että se kaikkein pahin ei ole nurkan takana vaanimassa, odottamassa oikeaa hetkeä, milloin kannattaa hyökätä ja tuhota kaikki. En muista enää ihan tarkkaan kirjan sisältöä, mutta jonkinlainen rauha, vapaus ja pelon väistyminen olivat tuon kirjan aikaansaannoksia. Hieman myöhemmin vahvistuneena lähdin hakemaan tilanteeseemme apua. 

 

Täytyykin lukea se kirja uudelleen eläkeikää lähestyvän silmin. Kiitos Tommy Hellsten!

 

Nimimerkki: Virtahevon nähnyt

 

***

 

Oma Huikeushetkeni: 

Alotin tupakanpolton 13-vuotiaana. Valitettavasti. Pitkään sitä harrastin, mut kun kuulin et minusta tulee mummi, niin päätin et tää lapsi ei tule mummiansa tupakka suussa näkemään. Ei nähdytkään, mutta Emma ehti kolmevuotiaaksi, ennen kuin se loppu. Tapaninpäivänä viime vuonna vedin viimeiset savut. Päätös on pitänyt. Tosin tiukkaa välillä on tehnyt…periks en anna kuitenkaan…Tälläinen huikeushetki minulla, toivottavasti muilla yhtä upeita huikeuksia :D

 

Nimimerkki: Sippura

 

***

 

Oma Huikeushetkeni:

Hello!! Minun huikeuskokemukseni tapahtui Åressa, tunturihotellissa jo n. 20 v sitten. Olin lomamatkalla perheeni kanssa. Eräänä iltana olin suorastaan tuskaisen ahdistunut…mutta samalla en voinut olla huomaamatta huoneen ikkunasta avautuvaa huikeaa maisemaa. Olimme korkealla ja alhaalla laaksossa valot tuikkivat kauniisti, pimentyneessä illassa. Olin niin yksin ja epätoivoisen ahdistunut, väsynyt ja en nähnyt mitään keinoa pelastua. 

 

Tartuin kirjaasi, jonka olin kaukoviisaasti ottanut mukaani, ikään kuin turvakseni: Elämän lapsi. Aloin lukea. Hyvin pian mieleni asettui ja minut valtasi rauha... en enää muista mikä ajatuksesi tai mitkä sanasi saivat minut rauhoittumaan… Se oli minun mieleenpainuvin huikeushetkeni sinun kirjasi parissa. Kirjasi sai minut oivaltamaan, ja kannatteli minua, ja en ollutkaan enää yksin 🧡.

 

Nimimerkki: Etsijä

 

***

 

Oma Huikeushetkeni: 

Olen lukenut Tommy Hellstenin kirjoja nuoresta lähtien. Silloin koin kerronnan olevan liikaa toistoa, vaikka viisautta alkuteokset myös sisälsivät. Paluu Tommyn teosten äärelle tapahtui neljä vuotta sitten, jolloin elin itse elämäni huikeushetkeä. Olin ottamassa hyppyä tuntemattomaan, minua odotti vapaapudotus, suuri tuntematon. Veto oli niin kova, etten voinut väistellä sitä. Koin elämäni ensi kertaa suurta rauhaa, vaikka samalla pelkäsin. Tiesin, että tuota ihmeellistä voimaa minun tulee seurata, vaikka tiesin heti joutuvani tekemään sen hetkisen elämäni suurimmat ja vaikeimmat päätökset. En tuossa hetkessä käsittänyt muuta kuin, että minua kutsuttiin johonkin niin paljon suurempaan mitä ikinä voisin sanoin määritellä. Samalla tiesin, että tulisin tekemään matkan kotiin, alkulähteille, rakastamaan itseäni. Mitä se tarkoitti, en silloin tiennyt siitä yhtikäs mitään. 

 

Tuon hypyn jälkeen uudelle tielle astuessani palasin Tommyn teosten äärelle. Merkittävimmäksi teokseksi nousi silloin Saat sen mistä luovut- teos. Se teos on täyttä viisautta! Teosten äärellä täydessä ykseydessä, kotona olen ollut vain vasta Tommyn kahden viimeisen kirjan äärellä. Molemmat niistä ovat olleet erittäin merkityksellisiä. Enää en pelkää - kirja rakkaudesta teosta työmatkalla aamuisin kuunnellessa pysäytin teosta tuon tuosta ja nauraa hykertelin, että vitsit, tässä se nyt taas on, tätä samaa olen elänyt ja kokenut. Samalla sain pysähdyksiä itseni äärellä, että tästäkö minullakin oli rakkausmatkani hetkillä kyse. Sain paljon oivalluksia, ahaa elämyksiä ja koin suurta yhteyttä. 

 

Samaa koin jo uuden Virtahepo makuuhuoneessa teoksen esittelytekstin lukiessa. Tiesin, että tämä teos minun tulee samantien ahmia luettavakseni. Voi veljet, koin sen äärellä paluuta kotiin entistä vahvemmin. Tommy kirjoittaa juuri niistä asioista, joita olen elänyt ja kokenut ja, miten kauniisti hän osaakaan ne ilmaista. En pystyisi itse ilmaisemaan itseäni noin monisanaisesti, älykkäästi eri asioita kytkien. Vielä. Teoksen äärellä sain vahvistuksen matkastani. 

 

Tommy kirjoitti Mooseksen palavasta pensaasta, jonka äärellä olin itse noin kaksi vuotta sitten. En tuolloin ymmärtänyt yhtään, miksi kädestäni tuli palava pensas puhtaalle paperille ja miksi minulle sanottiin sanat palava pensas syntyneen piirroksen jälkeen. Nyt Tommyn kirjoittaessa palavasta pensaasta sain ymmärryksen asiaan. Kyllä, olin palannut itseeni ja Minä olen -olemukseeni jo huomattavasti aiemmin ennen tuota Tommyn tekstiä lukiessani, mutta nyt vasta tuona hetkenä ymmärsin palavan pensaan merkityksen. Minulle oli ennalta annettu suuntaviivat tulevaan. Olen saanut palata Minä olen -olemukseeni, rakkauteen ja sitä samaa koen, pääsen kokemaan Tommyn parin viimeisen teoksen äärellä. Kiitos viisaudestasi ja rakkaudestasi valonsoturi!

 

Nimimerkki: Minä olen Rakkaus

 

***


 

Oma Huikeushetkeni: 

Vuorikokemus. Joulukuussa -15 olin viikon Espanjassa. Pitkästä aikaa minulla ei ollut työasioita vaan kyseessä oli lomamatka. Jostain syystä kuitenkin emmin lähtöäni monta kertaa ja päätin jopa yhdessä vaiheessa, että en lähde matkalle. Mutta lähdin sittenkin, kun selvisi että saan mennä vanhempieni asuntoon juuri ennen, kun asunto luovutetaan pois. Olin lähdössä yksin ja se hieman arvelutti jostain syystä. 

 

Perille saavuttuani menin ravitola Uusi Reflaan, josta oli kuljetus elämäni ensimmäiseen jalkapallo-otteluun Espanjassa. Malaga-Granada. Reissu oli mukava ja pelitunnelma aivan mieletön. Seuraavana päivänä minulla oli tosi huono olo ja minua väsytti aivan hirveästi. Olin päättänyt, että reissulla lähden patikoimaan vuorille ja minulla oli 2 patikointiopaskirjaa. Sunnuntai meni kuitenkin nukkuessa ja ahdistus kasvoi. Maanantaina olin päättänyt lähteä Torremolinoksen vuorille, mutta olo oli vieläkin ahdistunut ja jouduin ottamaan rauhoittavia, koska minulla oli suoraan sanottuna todella ahdistunut olo. Jopa itsekin ihmettelin sitä, että mistä moinen ahdistus, jota ei ole ollut kuitenkaan pitkään aikaan. Lähtöni Torreen myöhästyi, mutta lähdin kuitenkin ja päätin että etsin reitin alkupään edes ja tulen myöhemmin seuraavana päivänä takaisin. 

 

Menin junalla Torreen ja aloin etsimään reitin alkupäätä vaellusopaskirjan avulla, jossa oli kyllä luokattoman huonot opasteet. Aikaisemminkin olin eksynyt muilla reiteillä, koska verbaaliset opasteet olivat ”vähän sinne päin” ja se ärsytti jo etukäteen. No tietysti eksyin, mutta lopulta ponnistelin usean mutkan kautta moottoritien ali reitin alkupäähän. Olin helpottunut ja ajattelin pitää tauon ja istuin polun penkareelle, jossa aurinko paistoi ja oli lämmin. Aloin syömään appelsiineja, joita minulla oli eväänä. Ne maistuivat todella hyviltä. Olin myös summamutikassa ottanut yhden kirjan Suomesta mukaan, joka oli sopivan kokoinen pokkari ja olin sen saanut vuosi sitten joululahjaksi äidiltä. Kirja oli Tommy Hellstenin, Pysähdy olet jo perillä. 

 

Aukaisin kirjan ja ajattelin, että ehkäpä luen sitä tässä hetken aikaa. Tästä eteenpäin alkaa itse tarinan ydin. Aloitan kirjan lukemisen ja ensimmäisessä luvussa ja ensimmäisessä lauseessa sanotaan, että ”ihmisen pitäisi mennä enemmän vuorille”. Olin aivan äimän käkenä, kun alan lukemaan kirjaa. Otin valokuvan missä tilanteessa avasin kirjan, mutta pelkistetysti kerrottuna edessäni on suuri vuori ja polun alkupää. Hetki oli niin pysäyttävä, että sitä on vaikea kuvailla. Ja mitä sen jälkeen tapahtui? Salamannopeasti se ahdistus, joka oli edelleen mukanani, poistui kropastani välittömästi. 

 

Tämä hetki oli henkinen ja jotenkin ajattelin, että tämän tarkemmin ei voi johdatusta ihmiselle antaa. Painotan, että en ollut lukenut riviäkään kirjasta aiemmin, enkä tiennyt sen sisällöstä siis mitään. Aloin ahmimaan kirjaa ja luin sen viikossa välillä herkutellen ja taukoja pitäen. Tämä kirja todella kolahti minuun. Iso kiitos Tommy Hellstenille, että toimit "välittäjänä".

 

Nimimerkki: Elämän moninaisuuden tutkija

 

***

 

Oma huikeushetkeni:

Tommy Hellsten ja Kalevi Virtanen: Valo syntyy pimeässä, s. 17 alempi:

Mistä löytäisin sellaisen ilon, sellaisen onnen, sellaisen merkityksellisyyden, että ajojahti voisi vihdoin lakata? Onko sellaista edes olemassa, vai utopiaako hapuilen, käsilläni sumua kouraisen?

Elämä on elettävissä vain rakkaudessa. Rakkaus on elämän oikea ja itse asiassa ainut tapahtumapaikka. Ihminen on rakenteeltaan rakkauden tarvetta. Syvällä sisimmässämme asuu kaipuu syvemmästä merkityksestä, syvemmästä rauhasta, mahdollisuudesta elää levollisena tässä hetkessä. Jos olen rauhaton, levoton ja ahdistunut, se voi olla merkki siitä, etten elä rakkaudessa. Elän rakkauden ulkopuolella. Silloin sisäinen barometrini hälyttää ja kertoo, että pitäisi nopeasti löytää tie takaisin rakkauteen. 

Nimimerkki: Rauni

 

***

 

Oma Huikeushetkeni: 

Hei Tommy, Joskus kauan sitten sain käteeni ensimmäisen kirjasi. Melkein kaikki kirjasi lukeneena, jotkut useamman kerrankin, ovat johtaneet minut uskomattomalle matkalle. Ja vain tällä omalla runollani osaan nyt kuvata omia huikeushetkiäni kirjojesi parissa. Ja runollani haluan myös kiittää sinua. Kirjasi ovat vaikuttaneet minuun suuresti, auttaneet minua ymmärtämään... selviämään, tutustumaan omaan varjooni. Saamaan varjostani jopa uuden ystävän. 

 

Lankakerä Harmaa se on. Kuin kulunut sukkalanka. Kerällä, sykkyrällä. Solmuja ja sotkuja täynnä. Likaakin se on mukanaan kerännyt kulkiessaan pitkin maita ja mantuja. Kuka tuosta enää selvää saisi, sukkaa kutoisi? Mutta tuli se päivä, jolloin kerä arkaillen alkoi suoristua. Pätkä kerrallaan, varovasti hiipien. Kuin kurkaten, uskallanko? Niin harmaa ja väsynyt kierimiseen. Vieläkö kelpaan kudottavaksi? Vähitellen, tuskaa kärsien, kipuillen, peläten syyllisyyttä ja häpeää, silmiin katsoen jokainen langan pätkä suoristui. Pölystä puhdistui. Värinsäkin muutti. Harmaasta kirkkaammaksi, punaiseksi, siniseksi. Glitteriä jopa pinnalleen sipaisi. Kuinka loistava, kaunis, kaunein näkemäni. Koko kerä nyt solmusta suoristui, avautui ja venytteli. "Tätäkö on päivänvalo?" vienosti kyseli. Nätisti kiersi itsensä vyyhtiin, siistiin ja komeaan. Ei tiukalle, löysälle kietoi. " Jos vaikka sukkapariksi vielä kelpaisin? " Tai ehkä muistojen kultaiseen kätköön. Ehkä vanhaksi minua luulette, mutta tuhota ette voi. Arvokas nyt olen, vailla häpeää, vailla syyllisyyttä"

 

Nimimerkki: Onerva L.

***